keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kaamosjalkautuminen, osa 2


Olin pitkästä aikaa ihan normi Stönöiltaa viettämässä. Olipa myönteinen hommeli: 25 nuorta ihan tavallisena keskiviikkoiltana. Se on hyvin, soittelin Mikulle Kivirannan nuorisotila Messiin, mulla oli enempi kuin siellä. Häh hää...

Stönö on Ivalon kylän perinteikäs nuorisotila. Sen ensimmäinen versio sijaitsi Ivalojoen rantsussa vanhan sairaalan kroonikkoparakissa. Joku on joskus kysynyt mikä on Stönön merkitys Inarin kunnan nuorisotyössä. Siihen on tarjolla vain yksi vastaus: ilman sitä ja sen historiaa ei olisi mitään. Nuorisotyö pienoiskoossa: pitää olla perustoimintaa, jonka varaan kaikki muu, vaikkapa kohdennettu työ, mediakasvatuksellinen toiminta tai yksilötyö rakentuu.

Parisen vuotta sitten meitä kohtasi Stönöllä asiakaskato. Oltiin jo huolissamme. Sitten rauhoituttiin miettimään tilannetta. Sen tuloksena tehtiin suurten kaupunkien Kanuunaverkoston luoma nuorisotilojen itsearviointi, kysyttiin porukoilta, tiedotettiin ja järjesteltiin työtehtäviä uusiksi. Ilmiössä oli mukana toki normaalia kausivaihtelua, mutta haluamme uskoa, että korjausliikkeetkin merkitsevät: kesän 2013 ja vuoden 2014 aikana nuoria on taas liikkunut ihan eri malliin. Vuoden 2012 perusillan keskiarvo vuoden aikana oli yhdeksän ja nyt ollaan kahdessakymmenessä. Hienoa...

Luin taannoin Yle Helsingin uutista, joka oli otsikoitu: Helsingin nuoret saavat pyörittää nuorisotaloja itse. Kyse on varttuneempien vertaisnuorten käytöstä Herttoniemen, Viikin ja Jakomäen nuorisotiloissa. Uutisen mukaan Helsinki aikoo laajentaa ammattiohjaajatonta tilakäytäntöä myös muille alueille. Uutinen kertoo myös, että nuorten, erityisesti tyttöjen, kävijämäärä on näissä tiloissa kasvanut.

Kiintoisaa. Sinällään vertaisnuorten käytössä ei ole mitään uutta. Stönön nyt telakalla oleva nuorten vapaaehtoisten Tilkkutäkki ryhmä käynnistyi jo vuonna 1995 ja Inarin Vintin Stuffi heti toiminnan alettua 2012. Helsingin kokeilussa on toki kyse isommasta.

Oma kokemus nuorisotyössä kertoo siitä, että mikään ei synny tyhjästä, itsekseen. Nuoret tarvitsevat taustalle asialleen innostuneita osaavia nuorisotyöntekijöitä.

Nuoriin luottamisesta on toki olemassa hyviä esimerkkejä vaikkapa norjalaisen yhteistyökumppanimme Altan Huset nuortentalosta, jossa porukat saavat tosi paljon vastuuta ja pääsevät liikkumaan omin päin talossaan. Olen keskustellut Husetin ohjaajakolmikon kanssa usein ja pitkään. Jokaisen ohjaajan viesti on selkeä: jotta Husetin nykyisiin arkikäytäntöihin on pääst, on tarvittu paljon tavoitteellista työtä, ohjausta sekä motivointia. On kuljettu pitkä tie. Kehittämistyössä ei ole tunnettu pikavoittoja.

Uutisointi Helsingistä on herättänyt kaksijakoista keskustelua.  Ymmärrän heitä, jotka arvelevat että säästöpaineissa painiskelevat kunnat saattavat nähdä uutisoinnissa houkuttelevan mahdollisuuden. Ymmärrän heitäkin, jotka kysyvät, että minkä viestin uutisointi antaa ammatillisen työn tarpeesta ja arvostuksesta. Mitä tiukemmaksi talous sukeltaa, sen houkuttelevampaa saattaa olla oikaista.

Itse ajattelen, että vaikkapa Altan esimerkki kannattaa muistaa: asiat eivät todellakaan synny itsestään. Mietin myös sitä, että Hesan tapa ratkaista asioita on kyllä mahdollinen ainakin osittain ja siinä tilanteessa, jossa paikkakunnalta löytyy täysi-ikäisiä, vapaaehtoistyöhön hyvin perehdytettyjä ja pitkän tilahistorian omaavia nuoria.

Usein näin ei ole. Siksi arvelen, että vaikkapa meillä Inarissa auki olevilla tiloilla on aina paikka asiansa osaaville nuorisotyöntekijöille. Täysi-ikäisten määrä on rajallinen, kun nuoret katoavat muualle opiskelemaan. Siksi en usko tilojen toimivan näissä ilman aikuisia. Kokonaan eri asia on se, että mieluusti näkisin Tilkkutäkki -toiminnan kokevan renessanssin. Nuorisotyöläisen ammattityötä tukevan nuorten vapaaehtoisen vertaistyön merkitys on ilman muuta erinomaisen tärkeä.

Tämän keskustelun toinen jo vanhempi sivujuonne on muuten tilatoiminnan ulkoistaminen jollekin järjestölle. Näistäkin on puhuttu varmaan jo parikymmentä vuotta sitten ensi kerran. Senkään realistisuuteen en usko. Mitä ovat vaikkapa Lapissa ne järjestöt, jotka pystyvät? Ja vielä: onko siinä mitään mieltä, että joku järjestö tekee jotain, mikä ei ole kenties sen toiminta-ajatuksen mukaista?
Kuun kääntyessä loppuaan kohti pääsin viestintäpajan poikien mukana Kiilopäälle, jossa Suomen Latu piti sittemmin liittokokoustaan. Olin mukana järjestämässä tapahtuman äänentoisto-, dokumentointi- ja kuvansiirto screeneille -hommia. Noin kerran vuodessa ehtii näihin roudaritöihin.

Ihan opettavaista oli katsella miten hommat hoituvat: nopeasti, tyylikkäästi ja ammattitaidolla. Kun viikonlopun jälkeen tilaajan palaute tuottajalle oli mikä oli, niin olihan voittajan olo. Hienoa työtä työpajalta, joka muuten on jo pitkään tehnyt tämmöisiä ihan oikeita juttuja. Vieläkin kuulee kaikenlaista kummallista puhetta. Ei, ei ole puuhastelua, ne on ihan oikeita hommia. Jonkun nekin on tehtävä...

Kiilopään reissuun sisältyi mukava, meidän perustoimintojen alkuvaiheeseen liittyvä ulottuvuus. Palvelun tilaaja, Kiilopään johtaja Seppo, oli kunnan ensimmäinen  nuorisotilaohjaaja 1980 -luvun alussa. Oli kyllä hienoa vaipua hetkeksi kasarihurmokseen ja muistella menneitä.

Minulla on mielikuva Stönön ensimmäisen kehitysvaiheen ajoilta: kaima ja sorkkarauta, sanat: "Kuule I-ä, siinä olisi ei kantava seinä ja tässä sorkkarauta, kuinkahan kauan se seinä on siinä?" Ei muuten ollut kauan.

Hupaisaa sinällään: kaiman muistiin oli piirtynyt sama kaveri, sama seinä ja sama sorkkarauta.
Minun piti sanoa Sepolle, että legendaarisen Pommarin ja Stönön alkuvaiheen aikana me tultiin tehneeksi melko kovia juttuja, sellaisia joista hallituksen LaNuoKet ynnämuut nykyään käyttävät käsitteitä osallisuuden edistäminen, mahdollistaminen, oikeus harrastaa ja niin edelleen. Me ei tiedetty niistä yhtään mitään, me vain touhuttiin ja luotiin siinä sivussa pohjia kaikelle nykyiselle.

Niin, kuten edellisessä blogipäivityksessä totesin: minä pidän jatkumoista.

Skoeoe

 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kaamosjalkautuminen, osa I

Syksy on tehnyt sen taas: mennyt nopeasti ja ollut tapahtumiltaan vilkas. Olen itsekin päässyt viraston syövereistä ihan kunnolla oikeisiin hommiin. Hyvä niin...

Helsingin Nuorisoasiainkeskuksella on paitsi RuutiExpo myös meneillään oleva suunnantarkistus työ. Jos olen ymmärtänyt oikein, se tarkoittaa Nuorisoasiankeskuksen koko olevaisuuden ja tarkoituksen pohtimista, kyseenalaistamista ja johtopäätösten vetämistä. ´
Siihen kuuluu myös se, että kaikki keskuksen runsaat 450 työntekijää jalkautetaan. Jokainen menee kentälle, tutustuu jonkin toimipisteen työhön ja sen nuoriin. Kaikki keskustelevat, nuoria kuullaan....

Hieno idea. Tiedän, että kun kaupungin nykyinen nuorisotoimenjohtaja aloitti hommat, hän lupasi kiertää kaikki toimialansa työpisteet. Hän on sen myös tehnyt. Kova suoritus...

Edellisessä on opittavaa kaikkialle... Pienissä yksiköissä jalkautumisen idea on helppoa toteuttaa, mikäli halua on. Isoissa kaupungeissa joudutaan soveltelemaan, mutta sielläkin on jotain tehtävissä. Ajatus on hyvä ja yksinkertainen:  ei ole niin korkeaa viran- tai toimenhaltijaa, jolle ei tekisi hyvää ottaa tuntumaa arjen tavalliseen toimintaan.

Marraskuun tillinpäätöstä tehdessäni tuli mieleen tuo. Pääsin lyhyessä ajassa mukaan oikeastaan kaikkiin niihin perushommiin, joita meidän nuorisotyöntekijät päivittäistyössään tekevät. Opettavaista taas kerran, vaikka olenkin pyrkinyt säilyttämään tuntuman.... Mietin tämän kertaisella turneella myös nuorisotyön yleistä arvopohjaa.

Taannoin Hesan nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio sekä Allianssin pääsihteeri Olli Joensuu piipahtivat Ylen aamutv:ssä. En tiedä arvasivatko herrat etukäteen millainen keskustelu tuokiosta syntyy. Yle otsikoi raflaavasti: Ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön ei löydy rahaa. Välittömästi nuorisotyön kentällä onnistuttiin synnyttämään hilpeä vastakkainasettelu akselilla perustoiminta - kohdennettu työ/erityinen.

Tämä on oman tarinansa arvoinen asia, mutta lyhyesti ja oikaisemalla: herroilla on pointti.

Kyllähän 2000-luvulla on päässyt käymään niin, että keskustelu ja toimialan kehittäminen on vinoutunut. Tulipalojen sammuttelun myötä nuorisotyön valtion rahoitusta on lisätty, keskustelua samoin. Nuorisotakuu ja hukatut nuoret ovat olleet runsaasti esillä ja sinällään hyvä niin.

Ilmassa leijuu kuitenkin kiusallisena kysymys siitä onko tiimellyksessä hukattu jotakin. Jo jokunen vuosi sitten pohdiskelin lahtelaisen nuorisojohtajaystäväni kanssa sitä kuinka kaikkeen erityiseen ja pulmalähtöiseen löytyy rahaa, mutta samalla kukaan ei oikein halua rahoittaa perustoimintoja. Sama vaikutelma syntyy toimialan julkikuvasta ja äänenpainoista: perushommat ovat siellä jossain omituisena itsestäänselvyytenä, erityistoimet saavat julkisuutta ja osa nuorisotyöntekijöistä kokee, että heitä koskeva arvostus on matalalla... Enpä ihmettele  sitä, kun keskustelu liikkuu pääosin mediaseksikkäämmissä asioissa kuten etsivässä työssä tai muussa pulmien ratkaisujutuissa. Ja paradoksaalista on se, että toimiala itse on ruokkinut tätä kehitystä ihan tavoitteellisesti.

Tässäkin mielessä jokaisen hallintonuorisotyöläisen olisi ajoittain hyvä osallistua arkihommiin.

Tällaisesta maaperästä nousee tämä ja seuraava blogipläjäys, Inarin turneella marraskuussa...
On the air Selvä Keli versio on pyörinyt ontuen. Studiokumppanini Marin kiireet ovat pitäneet hänet poissa. Kun seurakunnan kahden hengen organisaatiosta lähtee toinen muihin kuvioihin eikä sijaista oteta, näkyy se heti jäljellejääneen arjessa. Hoppua pukkaa...

Ei ole hyvä homma olla studiolla yksin. Menee helposti säheltämiseksi ja muutoinkin keskusteluohjelmalta katoaa pohja pois. Mutta alkupuolella kuun minulla oli seuraa, kun studiolle saapui kolme Ivalon ala-asteen vitosluokan tyttöä. Juteltiin koulusta ja harrastuksista, elämästä Ivalossa. Spesiaalihommana oli arvioida päihdeputki, johon nuori seurue oli vastikään osallistunut. Olipa tomeria tyttöjä, putken tarkoitus oli sisäistynyt kyllä tosi hienosti. Eikä ollut limitteriä: Lautturin kertsi kajahti komeasti eetteriin.

Toiseen lähetykseen sai houkuteltua Miikan ja mehän pidettiin semmoinen Hesan valloitus teemalähetys. Hienosti arvioi nuori mies sitä mitä Helsingissä pari viikkoa aiemmin oli tapahtunut, linjassa sen kanssa mitä yhdessä oli todettu...

Hienoja vierailuja. Ja mikä parasta, kaikki ilmoittivat, että jos on tarvetta, niin kyllä me ollaan käytettävissä. Mahtavaa. Kun mietin viime shown sähläämistäni, niin taitaa olla tarvetta jo seuraavassa sessiossa...
Minä pidän jatkumoista. Yhtä sellaista ylläpidettiin Inarin Vintillä sekä koulun musaluokassa marraskuun alussa, kun ohjaava läänintaitelija Hannu sekä laulunopiskelija Emma pitivät jo kolmatta bändileiriä tälle vuodelle. Ja lisää on tulossa, kunhan vuosi vaihtuu: maaliskuussa jälleen.

Mukana leireilemässä oli nyt yhdeksän innokasta nuorta, jotka tuottivat muutaman lauantaipäivän tunnin aikana talvilaulun. Kipale oli jatke elokuun alun leirillä sanoitetulle, sävelletylle ja harjoitellulle kesäbiisille. Olipahan kiva seurailla hommaa, jos tiivistäisi niin kyseessä oli luovaa energiaa pursuava ja mukavahenkinen leiri...

Vintistä sen verran, että se on vakiinnuttanut paikkansa vajaassa kolmessa vuodessa. Tilaa käytetään, nuoria riittää ja näiden asioiden ohessa on ollut melko vaivatonta ujuttaa nuorisotyöntekijä luontevaksi osaksi kouluyhteisöä. Hienointa on se, että asiassa on toimittu hyvässä yhteisymmärryksessä. Ronjan työpariksi kouluun liittyvissä nuorisotyöhommissa on nimetty vastuuopettaja, joka onkin ihan välttämätöntä tämmöisessä asetelmassa. Näyttää hyvältä... Eikä vaan näytä, on...!!!

Vintti ehtii vielä olla jalkautumiseni kohde marraskuun viimeisellä viikolla. Siellä odottelee se arjen ihan tuiki tavallinen nuokkari-ilta ryyditettynä iltapäivän moniammatillisella kokoustamisella.
 
Ehkei ollut ihan fiksu idea yrittää pitää NuVan kokous heti Hesan valloituksen jälkeisellä viikolla. Meni päivien siirtelyksi ja kävi niin, ettei kokousta saatu päätösvaltaiseksi. Ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen muuten. Lopulta kumminkin saatiin kolmantena sovittuna päivänä ihan riittävästi porukkaa kokoukseen, joka pidettiin Ivalon nuorisotalo Stönön tiloissa. Hyvä näin, RockInari palkinnon kanssa oli jo kiire ja muutoinkin oli hyvä katsella mitä tulossa on.

NuValla on ollut taas vilkas syksy, niin vilkas, että koulusta poissaoloihin on ihan ymmärrettävästi otettu kantaa. Niinpä päätettiin rauhoittaa tilanne ja puhaltaa peli poikki pariksi kuukaudeksi. Pieni iskuryhmä saa tehtäviä, jotka liittyvät lähinnä tammikuun juttuihin keihäänkärkenä Vasatokkaan suunniteltu yhteinen koulutusviikonloppu Selvä Peli työryhmän kanssa. Ihan hyvä oli kokous kaikkineen, perästä näkyy ja kuuluu.


NuVallekin teki muuten hyvää jalkautua kunnantalon valtuustosalista ihan muualle. Stönö inspiroi porukkaa keskustelemaan nuorisotyön jutuista muutoinkin kun NuVan omasta näkökulmasta. Lisäksi selviteltäväksi jäi ajatus pitää kokoukset Inarissa ja Sevettijärvellä ensi keväänä. Joskus näin on tehtykin, mutta niistä on jo aikaa. Siistiä, että tämä aiotaan elvyttää...

Ai niin... Siistiä oli sekin, että NuVa heitti jälleen minut ulos kokouksesta, kun tunnustuspalkintoa käsiteltiin. Jännän äärellä itsekin, kellehän tai mihinköhän?

Marrasturnee jatkuu kohta... Seuraava päivitys vie Stönön normi-iltaan ja viestintäpajan nuorten kanssa kuva- ja äänikeikalle Kiilopäälle...

Skoeoe






maanantai 3. marraskuuta 2014

Pohjonen vinkkeli II: Kadonneen nuorten politiikan metsästys

Osallisuusmatkan toisen päivän alkuperäisenä täsmäkohteena oli eduskunta. Lapin kansanedustajien puheenjohtaja Markus Mustajärven ilmoitettua, ettei eduskunnassa tapahdu matkaviikollamme mitään tulikin hoppu. Hädissämme kehiteltiin jotain muuta...

Ollaan torniolaisen osallisuusohjaaja Mikun kanssa jo aiemmin puheltu siitä, että miten kasvatamme aktiivisia ja osallistuvia vaikuttajanuoria, jos vaikenemme puoluepolitiikan kuoliaaksi. Tämä pohdiskelu johdatteli meidät suunnittelemaan nuorisopoliittisen kaupunkisuunnistuksen. Keskittämisestäkin on joskus hyötyä. Helsinki on järjestöjen kotikaupunkien Mekka. Sekin auttoi.

Perjantain alkajaisiksi pääsimme tutustumaan Hesan mainion toimintakeskus Hapen toimintaan. Hieno mesta kerta kaikkiaan. Ja hienoa, että saatiin pitää Happea tukikohtana. Siellä oli hyvä aloittaa päivän oma osuus purkamalla torstain yhteiset kokemukset tuoreeltaan. Ihan hyvät oli kokemukset ja tosi kiintoisaa kuunnella nuorten kommentteja. Hyvä. Nämähän kyllä käyttävät aivojaan ja tosi kovasti.

Nuoret eivät tienneet etukäteen mitään siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Oltiin lähetetty kaikille eduskuntapuolueiden poliittisille nuorisojärjestöille kirje. Mikun laatimassa sähköpostissa todettiin, että viisi nopeimmin myönteisesti vastaavaa järjestöä saa kunnian vastaanottaa pohjoisten nuorten delegaation. Pyysimme varautumaan aluepoliittiseen keskusteluun ja varaamaan vierailuun pari tuntia.

Erinäisten vaiheiden jälkeen selvisi, että kohteina ovat Demarinuoret, Vasemmistonuoret, Nuoren Keskustan Liitto, KD Nuoret sekä Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Liitto. Kokoomusnuoret ja RKP:n vastaava eivät koskaan vastanneet tiedusteluun.

Porukka jaettiin viiteen osaan siten, että kuhunkin ryhmään tuli nuoria jokaisesta kolmesta tahosta. Kukin ryhmä sai kirjekuoren, josta löytyi vain järjestön nimi. Lopuksi kerrottiin se milloin pitää olla Hapessa takaisin. Loput jäi nuorille: kysymykset, esitykset, toimiston hakeminen, koko show.

Eipä osattu ennakoida kuinka käy. Arveltiin kumminkin, että ei tämä nyt voi täysin epäonnistua...

Olipahan opettavainen suunnistus. Rastipisteille päästyään oli porukat otettu poikkeuksetta mahtavasti vastaan kaikissa keskustoimistoissa. Apollonkadun ryhmä kohtasi järjestöpersoonien ohella raskaan sarjan poliitikoita etunenässä Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja eduskuntaryhmän vastaava Kimmo Tiilikainen.

Hapen purkutilaisuus oli erittäin myönteisellä tavalla hämmentävä ja kiintoisa, tosi mahtavaa kuunneltavaa. Itselle jäi tuntuma siitä, että tämmöisiä vierailuja ei keskustoimistoihin tehdä isommin. Oli hienoa havaita, että vierailu oli parhaimmillaan hälventänyt myös ryhmän omia ennakkoluuloja. Suora kontakti, se on tärkeä.

Havaittiin sekin, että monissa toimistoissa tunnettiin aika hyvin pohjoisen asioita. Siihenkin on yksinkertainen selitys. Keskustanuorten Teppo on Rovaniemeltä, Demarinuorten varapj Mikke Inarista ja Vasurinuorten vastaava Anni Utsjoelta. Opetus nuorille: kannattaa ujuttautua sisään tai vähintään pitää yhteyksiä, verkostoitua myös poliittisesti, koska politiikka on alue, jolla yhteiskuntaa ohjaillaan. Lappi tarvitsee näitä Mikke - Anni - Teppo nuoria ja muita aktiivisia lobbaajia.

Vierailu oli tehnyt nuoriimme vaikutuksen riippumatta siitä mikä puolue kohdalle sattui. Perusasia, joka toimi jälleen, on hyvä muistaa: nuori samaistuu nuoreen tehokkaammin kuin vaikkapa keski-ikäiseen kansanedustajaan.

Asetelmassa oli hyvää myös se, että nuorisojärjestö on oman emopuolueensa tulevaisuuden omatunto. Se on tehtävä, jossa ristiriitoja ei vältä millään ja hyvä niin: sparraajia tarvitsee myös puoluepolitiikka.

Ohjaajat ulkoistettiin vierailuista tietenkin. Olisi kyllä ollut kiintoisaa kieppua sääskenä katossa vaikkapa Vihreiden toimistolla, jossa oli käsitelty mm. ahmakantaa ja poronhoitoa. Hienoa kuten kaikki muutkin toimistoilla tapahtuneet kohtaamiset.

Kun kansanedustaja Mustajärvi ilmoitti, että eduskunnassa ei ole mitään, harmitti. Eipä harmita enää.

Niin. Kaksi vuorokautta päätoimista osallisuutta. Luulen, että toteutettiin jotain semmoista mitä ei oltu isommin kokeiltu. Ministeritapaaminen oli tärkeä toki, mutta aika arkipäivää toteutetussa kokonaisuudessa. Luulen, että tästä kokonaisuudesta olisi opiksi otettavaa muuallekin.

Mutta kaikkein parasta oli se, että koko homma tehtiin tyylikkäästi yhdessä. Kolme tahoa kolminkertaistaa uskottavuuden esittäjilleen tärkeiden asioiden eteenpäinviemisessä. Kaikki Pohjoisen vinkkelin toteuttamat ideat on vapaasti muiden varastettavissa. Se olisi suorastaan suotavaa.

Erityisesti korostan yhdessä esiintymisen ajatusta. Lappi on nuortensa tulevaisuuden ja toimeentulon suhteen todella isojen haasteiden ja valintojen edessä. Siksi tarvitaan yhteisrintamaa. Siksi tarvitaan keskinäistä ymmärrystä, luottamusta ja toisen kulttuurin arvostamista. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta silti voidaan toimia yhteisten asioiden puolesta. Paras menetelmä tämän kaiken edistämiseen on tehdä porukoissa, Yhteisellä rintamalla etelä ei saa ainakaan ilmaiseksi jatkaa keskittämistään ja keskittymistään.

Minusta tässä onnistuttin nyt varsin hienosti. Loistonuoret olivat laadun tae...

Niin ja ihan lopuksi: iloinen pakko on esittää isot kiitokset Sajoksen Kaisalle ja Messin Mikulle. Yhteinen työ oli mutkatonta ja toista arvossaan pitävää.

Mie diggaan...

Skoeoe




 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pohjonen vinkkeli I: Hesan Ruuti Expo ja Ministeri

Oltiin komealla porukalla Isolla Kirkolla osallisuus- ja vaikuttamismatkalla. Ryhmässä oli kolmisenkymmentä nuorta, jotka edustivat Saamelaiskäräjien ja Tornion nuorisoneuvostoja sekä Inarin nuorisovaltuustoa. Olihan moniulotteinen projekti, jossa riittää pohdittavaa pitkään.

Helsinki on kaupunki, jolla ei ole nuorisovaltuustoa ja itse kyllä ymmärrän miksi. Hesa on tietenkin kehitellyt ihan oman, Ruuti -nimisen kuulemisjärjestelmänsä, joka tavoitteena on luoda nuorille parempi kaupunki. Tässä työssä pannaan paljon painoa poliitikkojen, virkamiesten ja nuorten väliseen vuorovaikutukseen. Toiminnan keskiössä on Hesan Nuorisoasiainkeskuksen Ruuti toimisto.

Hesa ei ole säästänyt ruutia sitä paukutellessaan. Kaupunki on luonut mittavan vuosittaisen osallisuustapahtuman Ruuti Expon, joka pidettiin 29.10 Kauppatorin reunalla. Kaupungintalo oli isolta osaltaan vallattu nuorten asioille. Ihan mahtitapahtuma olikin muuten: sukkuloitiin urakalla, tavattiin ihmisiä, imuroitiin vaikutteita.

Pohjoisen nuorilla taisi olla uraauurtava mahdollisuus vallata ensimmäisinä ulkopaikkakuntalaisina tila Expossa ja tuoda esille pohjoista näkökulmaa pääkaupunkilaisille tarkoitetussa tapahtumassa. Hohdokasta. Täytyykin esittää tässä yhteydessä iso kiitos ennakkoluulottomasta ratkaisusta  Tommille, Minnalle, Marille, Lauralle ja monille muille Nuorisoasiainkeskuksen työläisille. Olette hienoja persoonia.

Mietittiin tietysti etukäteen sitä miten vastataan luottamukseen. Heti tiedettiin, että ei pärjätä messukrääsällä ja standeilla, ei me semmoisia olisi voitu roudatakaan matkassamme. Ryhmälle tuli sattuman kautta nimeksi Pohjonen vinkkeli, meänkielinen vastine sanoille pohjoinen ulottuvuus. Se tukeutui vahvuusalueistaan parhaaseen: ryhmän nuoriin ja ryhmähengen luomiseen.

Tietoa ja vuorovaikutusta, siinä toimintaidea. Kun oltiin porukassa liikenteessä, oli kyseessä myös eräänlainen yhteinen kliseisten etukäteiskäsitysten murtamisyritys. Tästä tuli heti muistutus. Mentiin Tornion ja Inarin nuorten porukalla keskiviikkoiltana pelipaikalle, Käräjien nuorilla oli samaan aikaan tapaaminen City Sàpmen edustajan kanssa. Kun ilmoitin, että Pohjoinen Vinkkeli tuli, kuultiin riemastunut tervehdys: saamelaiset tuli.

Niin. Ryhmällä oli myös stageaikaa, jonka järjestäjät olivat nimenneet Saamifoorumiksi ja lavalle kutsuspiikattiinkin saamelaiset. Jo Inarin Vintillä valmistelupalaverissa oli yhteisesti kuitenkin sovittu, että puhetta pitää koko sakki, jotta vältettäisiin mielikuva siitä, että Lappi on sama kuin Sápmi. Näin kävikin.

Kliseet pohjaavat tietämättömyyteen. Expossa koettu on etäistä sukua vihapuheille, niille joita mm. Suomi 24 -foorumi suoltaa saamelaisista solkenaan. Tietämättömyys yhdistää.  Nämä Expokokemukset ovat tietysti lähtökohdiltaan ihan eri juttu. Ne ovat ystävällissävytteisiä, uteliaan myönteisiä, siinä mielessä vihapuheiden täydellisiä vastakohtia. Sellaisia puheita, joita oiotaan, vaikkapa kuten Minna ja Sammeli Saamifoorumissa tekivät. Saamenpukuinen Minna haastoi kuulijat: "Te erotatte, että olen saamelainen, mutta kuka teistä tunnistaa pitkästä, hoikasta ja vaaleasta farkku Sammelista saman? "

Järjestäjät olivat ohjeistaneet tekemään osallistava osasto. Niinpä Pohjonen vinkkeli tarjosi vierailleen mahdollisuutta etsiä pikatestillä omaa sisäistä lappilaista. Testi sisälsi viisi kysymyksiin puettua melko perusjuttua ja maksimissaan se tuotti 14 pistettä. Testejä tehtiin koko päivä ja se oli kelpo keino päästä juttelemaan ihmisten kanssa. Ja ihmiset tekivät toisin kuin osastolla vieraillut kansanedustaja Ben Zyskowicz, jolla oli tilannetaju hukassa ja varaa kieltäytyä testistä poikien pyynnöistä huolimatta. Jopa Hesan kollegani Tommi ehti testiin, vaikka menossa taisi olla yksi hänen kiivastahtisimmista työpäivistään. Testi muuten kertoi vääjäämättömästi sen, että Hesan Nuorisotoimenjohtajassa asuu vahva lappilainen. Siistiä.

Eipähän ollutkaan helppo tuo testi, vaikka joku epäili sitä etukäteen. Kerättiin kaikkien yli 10 pistettä haalineiden nimet ylös ja heitä oli lopulta vain parikymmentä. Tarvetta tiedon levittämiseen sekä vuorovaikutukseen on ja Saamelaiskäräjien Offelas -hanke on osaltaan ihan välttämätön.

Mukavaa palautetta tuli erityisesti pohjoisen nuorten tyylikkäästä ja välittömästä edustamisesta. Muutenkin oli kuulemma raikas tuulahdus muualta Suomesta. Testiäkin pidettiin leikkimielisyydestä huolimatta informatiivisena, joten sikälikin...

Päivä oli pitkä ja pääosa porukasta poistui ennen RuutiExpon päättymistä Opetus- ja kulttuuriministeriöön tapaamaan Krista Kiurua. Tunnin tapaamisessa opetus- ja viestintäministerille luovutettiin kaksi julkilausumaa tärkeistä asioista ja nuoret pääsivät tenttaamaan ministeriä laatimillaan kysymyksillä. Hieno homma oli tämäkin ja kiitokset matkaavat inarilaiselle kuntapoliitikolle Valtterille, joka oli tehnyt töitä tapaamisen mahdollistamiseksi.

Itse en ollut ministeriössä. Pidettiin Viivin, Erikin ja Paulan kanssa osastoa Expossa loppuun saakka. Ministeri oli kuuleman mukaan puhunut paljon, vastannut muuhunkin kuin kysyttyyn ja ulkoistanut osan kysymyksistä kuten kielipesärahoituksen muille ministereille. Tornion Mirken ajankohtainen kysymys liittyi mahdollisiin korkeakoulujen lukukausimaksuihin, jotka nyt tulevat ETA-ulkopuolisille opiskelijoille. Nauhoitteestakin kuuluu lievä närkästys: ei näitä omille lapsille. Toivottavasti näin. Tuo ETA -ulkopuoliset -juttukin on kyllä hyvin kyseenalaista politiikkaa.

Inarin ysiluokkalainen Eemeli avasi ministerin kyselytunnilla pelin ja esitti huolensa lukioverkon säilymisestä Lapissa. Siihen Kiuru piirsi rajat: "Oulu - Kajaani viivan pohjoispuolelta ei lopeteta hallituksen toimenpiteiden vuoksi yhtään lukiota".

Toivottavasti. Tämä muistetaan...

Skoeoe

Hesan valloituksen raportoiti ja johtopääkset kaikesta jatkuvat seuraavassa blogipäivityksessä