Mitä tapahtuu...??? What's happening...???

Where is Paavo...???
                                  Where is optimism...???
                                                                 Do we have a DREAM or is everything only a daydream???

Yhteiskunta on jatkanut vilkasta nuoriin liittyvää huolikeskustelua. Niinistön ryhmän launchauksen aiheuttama kritiiikkivyöry on tietenkin synnyttänyt vastareaktioita. Tuntuu siltä, että asia on siinä määrin politisoitunut, että kunnon vuorovaikutteisen dialogin edellytykset ovat vielä hakusessa. Ääntä sinällään riittää ja liikenteessä on runsaasti oivaltavia ja teräviä kommentteja. Hyvä niin, mutta aitoa dialogia odotellaan.

Jos olin hämmentynyt lähtiessäni Jakomäen Ihan tavallista -tilaisuudesta, olin hämmentynyt myös poistuessani Arktikumista tilaisuudesta, jossa aamupäivällä julkistetttiin Lapin nuorisopoliittinen ohjelma ja iltapäivällä toteutettiin nuorisotakuun voimaantuloon liittyvän valtakunnallisen roadshown
Lapin tilaisuus.

Paavo ei ollut täälläkään kuten ei missään muussakaan hänelle ajatelluista Nuorisotakuutilaisuuksista. Se on hämmentävää, sillä ministeri ainakin Allianssi -risteilyn avajaisissa (missä hän OLI ihan livenä ja piti hienon puheen) korosti toimiaan takuun puolesta ja sitä, että työ on todella hänelle läheinen. Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlien feidausta voi pitää katu-uskottavuutta lisäävänä valintana, mutta tämä näyttää kyllä pahalta ja erikoiselta valinnalta siitä huolimatta, että karsinta kysynnän paljoudessa on hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä. Ulkopuolisuutta voi silti ällistellä sikälikin,  kun nuorisotakuuta yleisesti esitellään vuosikymmenen merkittävimpänä panostuksena ja sen varaan ladataan miltei käsittämättömiä odotuksia.

Arktikumista poistuessani olin kumminkin hämmentynyt muista syistä kun edellisestä. Lapin NuPo -hommeli oli jo tuttua asiaa ja tilaisuus niiltä osin asiallinen. Mutta nuorisotakuu show pisti kyselemään... Porukkaa oli mukavasti, täysi sali, parisensataa henkilöä, Inarista semmoiset parikymmentä henkeä.

Takuulla... vai miten se oli?

Nuorisotyön osalta on myönteitä tietysti se, että etsivän työn sekä työpajojen rahoitus näyttää olevan turvattu jatkossakin. Myönteinen uusi asia oli myös nuorten aikuisten koulutustakuu. Mutta mitä muuta lisäarvoa nuorisotakuu tuo? Lapin NuPosta oli jo etukäteen tiedossa se, että kyseessä ei ole resurssiohjelma. Nuorten yhteiskuntatakuuta on hehkutettu niin paljon, että on syntynyt kuva merkittävästä lisäpanostuksesta, jolla turvataan ohjelman iso tavoite: työtä, työharjoittelua tai koulutuspaikka nuorille kolmessa kuukaudessa mahdollisen joutenolon alusta.

Minä en ymmärrä millä resursseilla tuo toteutetaan. Kyseltiin rahavirtojen perään. Ei saatu vastauksia. Kyseltiin myös sitä kuinka työhallintoon liittyvä päätöksenteon etääntyminen alueilta keskuksiin palvelee nuorten yksilöllistä huomioimista. Ivalossa oli vielä pari vuotta sitten Työvoimatoimisto, kohta siellä on kahden henkilön palvelupiste ja toimistokin siirtyy Sodankylästä Rovaniemelle perustettavaan Lapin toimistoon. Ei tullut selkeitä vastauksia. Jäi hiukan semmoinen olo, ettei niistä asioita nyt ollut edes oikein soveliasta puhua.

Kun ei tule vastauksia, tulee heti mieleen, että niitä ei ole.  Mikä on nuorisotakuun syvin olemus? Onko kyse Niinistön työryhmän lailla enemmän moraalisesta ryhtiliikkeestä ja yhteisvastuun peräämisestä kuin rakenteellisesta ja resursseja tuovasta uudistuksesta? Onko tosiaan nin, että muuhun ei ole varaa. Näitä jäin miettimään ja luulen, että niitä miettii moni muukin. Syytä olisikin, ettei vaan... No olkoon...

Mr Pink ja muita idän ihmeitä

Itselleni lupasin taannoin heittäytyä positiiviseksi blogissani. No nyt lähtee...

Venäjä on hieno, kiintoisa ja monien ristiriitaisuuksien maa, jossa on tapahtunut merkittävää edistymistä viime vuosina. Silti se on maa, jossa monet asiat ovat yhä ihan rehellisesti pielessä. Siellä on hyvä käydä paitsi ystävällisten ihmisten luona luomassa suhteita myös siksi, että oman maan pulmat asemoituvat vierailun jälkeen nopeasti paikkaansa.

Ivalon näkökulmasta tuppaa välillä unohtumaan se, että lähin oikea iso kaupunki on yhtä lähellä kuin Rovaniemi. Murmansk on väestötappiostaan huolimatta edelleen Espoon kokoinen kaupunki. Väki muuten liikkuu paljon ja ajoittain tuntuu siltä, että Ivalon kaupoissa puhutaan enemmän venäjää kuin suomea. Yhteistyötä myös nuorisotyössä on syytä ylläpitää, sillä vuorovaikutus ylipäänsä on kasvusuunnassa.

Lähes suoraan Rovaniemeltä matkustin torniolaisen nuoriso-ohjaajan Mikun kanssa Murmanskiin. Mentiin vuorolinja-autolla. Oli minulle ensimmäinen, muttei luultavasti viimeinen kerta. Joustavaa ja turvallista matkustamista, edullistakin.

Tälle roadshowlle meidät vei Connecting Young Barents hanke, jonka avajaistilaisuutta vietettiin hankkeen Lead partner Socium+  -järjestön tiloissa. Socium pitää muuten majaansa keskellä kaupunkia entisen NKP:n puoluehotellin tiloissa. Mukava tilaisuus, tiivis päivä ja sovittiin porukassa myös lokakuisen Rajarock-tapahtuman ohjelma, puitteet ja tavoitteet.

Kiintoisaa. Täytyy todeta, että jo hankkeen alkumetreillä on käynyt ilmiselväksi se kuinka isoja kulttuuri- ja toimintatapaeroja on Luoteis-Venäjällä, Norjan Altassa ja Lapin nuorisotyössä. Varmaan joudutaan vielä setvimään asioita, mutta vire on luottavainen: kumppanit ovat mutkattomia mukavia ihmisiä, kyllä tästä selvitään, mutta oppimiskokemus tämä on varmasti kaikille...

Käytiin myös todella erikoisessa paikassa. Hankkeessa paikallisena toteuttajana on Mr Pinkiksi ristitty Murmanskin uusi Youth House ja kohta vuoden toimineen talon työtä esiteltiin meille.

Paikan tekee Venäjällä erikoiseksi se, että sitä pyörittää nuorten toteuttamien projektien verkosto. Päätökset tehdään taloneuvostossa, joka koostuu suomalaisittainkin tarkasteltuna lähes pelkästään nuorista. Lähestymistapa on venäläisittäin ainutlaatuinen, paikan puheenjohtaja Zhenja ja varapuheenjohtaja Natasha eivät tienneet toista samantyyppistä koko federaatiossa. Kun tiedetään, että Murmanskista Vladivostokiin on hillittömän pitkä matka, asemoituu asia välittömästi oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Minulle vierailu oli toinen. Kävin vielä kunnostettavassa paikassa kesäkuussa 2011, jolloin kuulin idean isältä Zheja Gomanilta sen, että talon esikuva löytyy Tromssasta Norjasta. Kaaoksen keskellä oli vaikea uskoa isännän vakuuttelua siitä, että työ alkaisi marraskuussa 2011. Hankaluuksia on ollut ja on edelleen tosi paljon: rahasta on krooninen uupelo, kalusto kaipaa koko ajan parantamista, vuokrasopimusta uhkaa irtisanominen kun Mr Pink esitti ihmisoikeuksia käsitelleellä videofestarilla Khodorkovsky nimisen sakasalaisen dokumentin ja niin edelleen. Haasteiden lista on todella pitkä.

Mutta niinpä vain oli toiminta alkanut. Toki entisessä kirjastossa oli edelleen osin työt kesken, mutta paljon oli saatu aikaiseksi. Oli kyllä mukava kuunnella vastuuhenkilöitä, periksi ei kuulemma anneta.

Valaiseva ja opettavainen vierailu. Menen takuulla uudestaan. Jännittävää nähdä miten homma etenee. Jännittävää nähdä kuinka paikallis- ja aluehallinto suhtautuvat kehittyvään toimintaan Luulen, että niissä rakenteissa sitä on vaikea niellä...

Voin suositella käyntikohteeksi kaikille Murmanskissa vieraileville nuorten asioiden kanssa toimiville. Menkää ihmeessä... Vielä ehtii, vuokrasopimus on katkolla loppukeväästä...

Skoeoe
 

Aika haipakkaa, ei ihan tavallista arkea

Onpa kiihkeä syyskuu. Syksylle on tyypillistä se, että noin kolmessa kuukaudessa tapahtuu paljon, johon saa tai joutuu osallistumaan. On oikeastaan aika kummallista miten eri tahot onnistuvatkin niin tehokkaasti ajoittamaan toimiaan loppuvuoteen. Tämä tapahtuu vuodesta toiseen vain sillä erotuksella, että tarpeet, tarjonta ja pyynnöt lisääntyvät. Ajoitus toimii aina yhtä nerokkaasti.

Kun valtaosa jutuista tapahtuu muualla, merkitsee se myös matkaputkea heille, jotka kaukaa tulevat.
Itse kuulun heihin, jotka kauas mennessään saapuvat paikalle ensimmäisenä ja poistuvat viimeisenä.

Olen aika otettu siitä, että edellinen tapahtui myös tilaisuudessa, jossa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön nimeämä 40 hengen työryhmä julkisti työnsä tuloksia. Yllättävä kutsu, johon toki oli vastattava myönteisesti.

Olipa jännä tilaisuus. Kun poistuin, viimeisenä tietenkin, odottelemaan bussia 77 Jakomäestä rautatientorille olin hyvin syvän hämmennyksen vallassa. Oli kiintoisaa, mutta joku selittämätön hiersi. Mistä on kysymys?

Niinistön työryhmä lähtee ulostulossaan siitä, että nuorten syrjäytymisen torjunta on kaikkien asia, ei vain yhteiskunnallisten instituutioden vastuulla. Jakomäen yläasteella julkaistiin nettisivusto ja kirjanen nimeltään Ihan tavallista. Niinistön ryhmä katsoo, että arjen pienten asioiden huomioimisesta muodostuu yhdensuuntaisten toimenpiteiden ketju, joilla saadaan tuloksia.

Valittu lähestymistapa on voimavara, mutta siihen sisältyy riskinsä. Sinällään Sauli Niinistölle on nostettava hattua  itsensä likoonlaittamisesta. On myös niin, että maalaisjärki on ollut hukkateillä ja sen perään on toki syytä huudella. Toinen asia, jota voi peräänkuulutella on yhteisöllisyys. Kun edessä on nuorisotyön näkökulmasta lähinnä vain huonoja tai vieläkin huonompia ratkaisuja, nousee yhdessä tekeminen kohta taas arvoonsa.

Jakomäen launchaustilaisuudessa oli läsnä lähes 100 henkilöä. Asiantuntijoita joka lähtöön, TV:stä tai muuten vain tuttuja nuorten asioiden asiantuntijoita, uusia tuttavuuksia sekä tosi mukavia Jakomäen koulun yläasteen oppilaita. Olikin kiva seurata kuinka innoissaan oppilaat olivat korkea-arvoisesta vieraasta, joka jutteli ihan vapautuneesti nuorten kanssa. Rock- tai rap-staran vastaanotto, sen sai Sauli  Niinistö...

Itse tilaisuuteen liittyen kyllä askarrutti sen kesto. Tunti, sisältäen Suomen lyhyin workshop-työ. Aika erikoista, paikalla oli sentään paljon asiantuntemusta. Sen ymmärrän, että presidentin aikataulu on tiukka, mutta jäi olo siitä, että läsnäolijoita ei pistetty todella töihin. Olisi kannattanut...

Kiivaaseen kansalaiskeskusteluun

Työryhmän tavoitteena on ollut synnyttää kansalaiskeskustelua. Ensireaktioista päätellen se sitä saakin. Työryhmän julkaisu on eräissä kommeteissa tyrmätty täysin enkä yhtään ihmettele.

Jo Jakomäen koululta bussipysäkille kävellessä mietin Niinistön ryhmän lähestymistapaa. Siinä on riskinsä. Aika monissa kommenteissa työ on leimattu rapujuhlissa toimivaksi, pinnalliseksi, osoittelevaksi ja kukkahattutätimäiseksi jutuksi, josta puuttuu tyystin arjen syrjäytymisen syiden ymmärtäminen...

Minun on mahdotonta uskoa siihen, että Niinistön ryhmä ei tietäisi. Kyllä se tietää, siinä on jäseniä, jotka ovat perehtyneet asiaan.  Kiivas kommentointi on osoitus siitä kuinka vaikeaa syrjäytymisestä on puhua pelkästään yksilöiden ratkaisuina. Kritiikki kysyy rakenteellisten seikkojen perään tyyliin me emme tarvitse Niinistön elämänoppaita, me tarvitsemme työtä ja rahaa.

Mietin tätä samaa heti. Voidaanko nuorten syrjäytymisestä puhua vain yksilöiden arjen tekojen kautta. Eikö keskustelun pitäisi koskea myös rakenteita? Kun puhutaan yksilöiden ratkaisuista, on vaarana se, että kenties tahattomasti syyllistetään heitä, joiden elämässä on haasteita ja pulmia vaikka pressanlinnaan myydä.

Niin. Kyynisenä hetkenä sitä miettii onko annettu jo periksi? Onko rakenteissa tapahtuva työ todettu ennaltahävityksi ja pitää siirtää asia yksilöiden vastuulle? Onko kyseessä silmänkääntötemppu?

Olin niin hämmentynyt, että piti takoa kommentti Lapin Kansaan. Katsotaan nyt, teksti oli kuulemma ajankohtainen ja kiintoisa...

On kiintoisaa nähdä mihin keskustelu vie. On myös kiintoisaa nähdä mikä on Niinistön työryhmän seuraava liike. Ei tätä kai tähän voi jättää. On myös kiintoisaa nähdä miten poliittinen eliitti reagoi käynnistettyyn keskusteluun.

Once in a lifetime

Blogi päivittyy Annankadulla Helsingissä. Tänään olin Allianssi talolla kehittämässä Nuorisotyö-lehteä. Mukavaa, huomaan olevani edelleen motivoitunut.

Jakomäen tilaisuus oli muuten semmoinen kerran virakaurassa. Seuraavana päivänä oli toinen: Ivalossa vihittiin urheilukenttä. En olisi uskonut sitä päivää näkeväni, mutta niinpä vaan. Paavo tosin ei ollut täälläkään, vaikka mahdollisuutta selviteltiinkin. Aika moni muu oli. Kun olen kesällä katsellut ohiajaessani kentälle, niin on siellä ollut porukoita lähes koko ajan. Mukavaa. Kylläpä se hiekka-/liejualue oli aikansa elänyt.

Olisin ilmoittautunut avajaiskisojen keihäänheittoon, mutta ei ollut lajina. Niinpä pysyttäydyin Stönöllä, jossa meidän nuorisotyönporukka piti avoimia ovia. Viestintäpaja hoiti stillkuvaukset ja äänentoiston, Radio Inari radioinnin. Komeata... Ollaan oikeasti mukana muissakin kuin omissa jutuissa...

Takaisku - valtaisa pettymys...

Se nuoriso-ohjaajan vakinaistamisjuttu, jota olen käsitellyt edellisissä blogipäivityksissä,  meni sitten sinne minne oli odotettavissa: pieleen, möhlin koko jutun. NuVan puheenjohtaja soitteli ja kertoi, että esitettyä nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamista ei tapahdu. Se on selvää nyt, koska edes oma lautakunta ei tue. Sitä ei sisällytetä edes kuntasuunnitelmaan, joka tarkoitta käytännössä sitä, että asiaan ei enää palata. Hienoa, monen vuoden työ hukkaan...

Pettymys on hillitön. Päätös on myös viesti siitä mitä Inarissa todella ajatellaan. Tiukassa paikassa arvostus mitataan ja nyt se on tehty. Toki edessä on vaikeita aikoja ynnämuuta, mutta kumminkin. No, pulinat pois, päätös on tehty. Ei väliä sillä, että eurotkaan ei todennäköisesti tässä ratkaise aunakaan lähivuosina. Asenne ratkaisi ja priorisointi...

Minä en nyt kyllä tiedä mitä teen. Ehkä en yhtään mitään, olkoon.

Iloinen olen vain nuorten tuesta: 200 nimeä adressiin on kova juttu Inarissa. Eipä auttanut. Nuoria on kuulemma nyt kuultu.

Hienoa NuVa. Ja kaikille epäluuloisille teen selväksi: en ole edes nähnyt kyseistä adressia. Se oli ihan nuorten oma juttu se. Kiva, että heitä kuunneltiin asiassa, joka koski nimenomaan ja ensisijaisesti heitä...

Mitä ne olivatkaan ne Niinistön arjen pienet työt? Sitä miettikäämme. Niitä voivat tehdä myös poliitikot, jos haluavat...

Soitin ja lähetin pari viestiä asianosaisille. Eipä ole vastauksia kuulunut....

Skoeoe