Rovaniemen valinta

Tulin siis tehneeksi jotain, mitä en ole isommin harrastanut: hain töitä muualta. Siinä määrin poikkeuksellinen tilanne oli, että jouduin kääntymään Tampereen yliopiston aktuaarin toimiston puoleen. Vuodet ja muutot olivat tehneet tehtävänsä: 10 €:lla ystävällinen virkailija toimitti todistuksen siitä, että nuorisotyön tutkinto on tullut suoritetuksi toukokuussa 1980.

Työtodistuksia en etsinyt, en ole semmoisia työnantajaltani Inarin kunnalta aiemmin pyytänyt. En ole tarvinnut.

Miksi Rovaniemi?

Olen aina halunnut tehdä työni Lapissa. Minua onnisti aikanaan heti: suoraan Tampereelta Inariin. Lapissa on harvoja työpaikkoja, joiden hakemista voin edes harkita. Rovaniemen liikunta-nuorisojohtaja oli yksi.

Rovaniemi on synnyinkaupunkini, jossa nuorisotyöntekijän urani alkoi vapaaehtoisissa järjestöhommissa. Se on Lapin pääkaupunki, joka mieluusti itseään semmoisena myös markkinoi. Rovaniemi on opiskelukaupunki, lappilaisnuorten sulatusuuni. En kykene arvioimaan moniko inarilainen nuori on täällä ollessani lähtenyt Rovaniemelle opiskelemaan. Tosi moni kumminkin.

Tässä suhteessa ei ole ollenkaan yhdentekevää miten urheilukaupunkina profiloitunut Rovaniemi muut nuorten palvelunsa järjestää. Rovaniemen asioiden pitäisi olla kaikkien lappilaisten nuorisotyöntekijöiden jakamattoman kiinnostuksen kohde.

Rovaniemellä on paljon nuorisotiloja, hyvin hoidetut osallisuusasiat sekä takavuosien maine nettitiedotuksen kehittäjänä. Lappitarkastelussa kaupunki ei ole kuitenkaan viime vuosina ollut nuorisotyön kehittäjien etujoukoissa, siinä sakissa johon luen Tornio-Kemi -alueen, Ranuan sekä Sallan, ehkäpä joiltain osin myös koti-Inarin.

Julkisuudessa kaupunkia on arvosteltu liikunnan suosimisesta nuorisotyön kustannuksella. Julkisuudessa on myös kyseenalaistettu kaupungin nuorisotyön yhteistyöhakuisuuden puute sekä arvioitu sen hirttäytyneen perinteiseen nuorisotilatoiminttan. Nuorisopalveluiden ovi on käynyt tiuhaan tahtiin.

Eihän edellä esitetty ehkä ole reilua, mutta ei näissä olekaan reiluudesta kysymys. Maakuntakeskukselta sopii odottaa enemmän, ylipäänsä isoilta kunnilta pitää vaatia pieniä enemmän. Edellytykset ovat kohdillaan: löytyy vahva järjestökenttä, lähes kaikki nuorisopiirijärjestöt, on yliopisto, iso ammatillisen koulutuksen keskittymä, vahva seurakunta, Ely-keskus, on nuorisotyön koulutusta... Reunapitäjän näkökulmasta on kaikkea.

Ainakin lähes: liekö perinteet, niistä kumpuava rakenteissa oleva arvostuksen puute, juuttuminen henkisesti johonkin, sopimusohjausjärjestelmästä nousevat seikat... En tiedä, mutta joku tökkii. Kuva on hahmoton, kokonaisuus ei jäsenny.

Lähtökohdat tekivät näin valinnasta kiintoisan: nuoriso vai liikunta, vaiko molemmat painotukset. Oman pitkävedon kohdalla nuorisopainotus sai kyllä korkean, sen yllätyskertoimen...

Yllätyksetön valinta

Nyt tiedetään, että liikunta-nuorisojohtaja löytyi ns. omista joukoista. Haluan onnitella valituksi tullutta Sari Laakkosta ja toivon jaksamista, kärsivällisyyttä sekä aitoa kiinnostusta yhdistelmän kummankin osa-alueen kehittämiselle. Työsarka ei ole helppo. Äänestyspäätös esittelijän vastaisesti ei tee lähtöä yhtään helpommaksi ja luulen, että ratkaisu synnyttää pulinoita ja eväät muutoksenhakuunkin ovat olemassa. On kuitenkin muistettava, että kukaan ei valitse itseään mihinkään ja mahdollinen kritiikki tuleekin singota järjestelmään, koneistoon joka päätökset tekee ja jossa ne valmistellaan.

Valinta on äänestysjuttua lukuunottamatta lopulta yllätyksetön. Prosessi jättää joukon kysymyksiä. Tiedän, että Rovaniemellä oli kolmen vahvimmaksi rankatun ehdokkaan joukossa hakija, joka todennäköisesti oli ylivoimainen koko 32 hakijan keskuudessa yhdessä asiassa: hän tuntee liikunnan ohella nuorisotyön rakenteet, rahoitusjärjestelmät sekä lainsäädännön ja kylkiäisenä lähialueyhteistyön kiemurat kuin omat taskunsa. Loppuvaiheessa Rovaniemellä pohdittiin kahden jo valmiiksi kaupunkia lähellä olleen henkilön välillä ja lopulta päädyttiin siihen tutuimpaan, jo järjestelmässä työskennelleeseen aiempaan liikuntasihteeriin.

Halusiko Rovaniemi aidosti liikunta-nuorisojohtajaa? Halusiko Rovaniemi jatkuvuutta vai kysymyksiä miksi näin? Istuuko tuttu henkilö paremmin pelikuvioihin kuin täysi ulkopuolinen ja kokonaan vailla aiempia sidoksia oleva ammattilainen? Onko Rovaniemen sopimusohjausjärjestelmä lopulta se, jonka kautta ratkaisut määrittyvät? Liikunnan lähtökohdatko ratkaisivat vaiko talouden kiristyvät näkymät? Jyräsikö kuntapolitiikka substanssin?

Kaupungin tiedotuslinja oli myös kiintoisa: sitä ei ollut. Itse sain tiedon hakijoista ystävieni kautta Uusi Rovaniemi -lehden sivuilta. Vieläkään en tiedä kuin puolikkaan niistä yhdestätoista, jotka haastateltiin. Toisaalta kun lähes samaan aikaan Rovaniemi etsi tilaliikelaitoksen johtajaa, ilmestyi hakijaluettelo pikavauhtia kaupungin nettisivuille.

Sitäkään en tiedä millaisia palkkakeskusteluja on käyty. Sen kumminkin tiedän, että jos minulle haastattelussa esitetty tehtäväkohtainen palkka on lopullinen ja perustuu tehtävän vaativuuden arviointiin, olisi kaupungin syytä käynnistää pikaisesti tehtävän arvostuksen arviointi. Jos arvostus on hakusessa, on sitä helposti moni muukin asia.

Niin. Ei voi mitään, mutta lopulta päätyy kyselemään sitä oliko hakuprosessi sittenkään aito. Lopputulos jättää hömelön olon siitä, että tulin aika monen muun kanssa olleeksi osa syksyistä kabareeta, jonka käsikirjoitus oli valmis jo pitkään. Epäilystä lisää se, että valituksi tullut on aika uusi amk-liikuntaohjaaja. Nuorisotyön osaamisen osoittaminen nähdään sitten jatkossa, siitä ainakaan minulla ei ole mitään käsitystä.

Henkilökohtainen tilinpäätös

Omalta osaltani en ole yllättynyt lopputuloksesta, pääsy haastatteluun oli jo itsessään saavutus. Olikin kiintoisa kokemus. Olen istunut työpaikkahaastatteluissa usein, mutten koskaan sillä puolen pöytää mihin lukuisat silmäparit zoomaavat uteliaasti haastateltavaa. Olisi ehkä kannattanut hakea joskus, jotta tähän asetelmaan olisi ollut joku kenttätuntuma. Oli ihan erilaista kun haastatella, vaikka aika rentohan se ilmapiiri lopulta oli. Rento siitä huolimatta, että eipä kaupunginhallituksen kokouspöydän ääressä vierähtänyt kuin 17 minuuttia.

No, niillä mentiin mitä koettu on. Minulla taisi pito lipsahtaa hivenen etukaarteessa, ikäkin painaa ja kyllä minua voi olla monin tavoin vaikea mieltää liikuntajohtajaksi.

Lopulta olen lähinnä helpottunut. Inarissa on ollut eteenpäinmenon henki ja täällä arvostetaan nuoriso- ja liikuntatyötä ihan tasapuolisesti. Olen pohdiskellut, että missä muualla koko maassa on niin kiintoisa toimintaympäristö ja niin monipuoliset olosuhteet. Eipä juuri missään. Joku nuori kysyikin, että juuriko aiot jättää Inarin?

Kumminkin piti hakea. Olen siitäkin helpottunut, että lopulta tein sen. Ellen, olisi se vaivannut lopputyöuran ajan. Eipähän vaivaa nyt. Eikä tarvitse suunnitella paluumuuttoa. Eikä hakuja.

Aika moni täällä on kommentoinut, että hyvä Inarille. Enpä tiedä, 30 vuotta on tosi pitkä aika ja jämähtämisen peikko vaanii koko ajan. Minua kommentit ovat kumminkin lämmittäneet kovasti ja eiköhän niillä jaksa torjua urautumista...

Mietiskelee

Skoeoe

Muutoksen tuulia...

Tulinpa nähneeksi SomByn livenä pitkästä aikaa. Oululaistunut bändi vieraili Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston isännöimän pohjoismaisen konferenssin artistiesiintyjänä Saariselän Tunturihotellissa.

Orkesteri tuli olleeksi aika pitkään harjoittelu- ja keikkatauolla lähinnä huonosti toisiinsa rytmittyneiden armeijajaksojen tuloksena. Olen seuraillut porukan uraa lähituntumasta. Vauhti vuosina 2008 -09 oli tosi kova, tuli saamelaisten Euroviisujen Sáme Grand Prixin voitto, saamelaiskäräjien kulttuuripalkinto ja kaikkea. Silloin hieman askarrutti se kuinka nuoret kulttuuriinsa lähetit ehtivät käsittelemään tapahtunutta ja selviävät turbulenssin keskellä ilman, että vauhti johtaa maitohapoille.

No nyt näytti ilmiselvältä, että keikka- ja harjoittelutauko yhdessä vastikään tehdyn Keski-Euroopan kiertueen kanssa olivat tehneet bändille tosi hyvää. Ilme oli iloinen, yhteissoitto tanakasti kohdillaan ja tunnelma konserttipaikalla katossa. Kun lavailme vielä kieli selkeästi siitä, että SomBy oli omiensa keskuudessa, niin mikäpä siinä oli papparokkarin fiilistellessä.

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston alkutahdit

Osallistuin myös konferenssin avauspäivän istuntoon. Kiintoisaa. Nuorisosihteeri Inka sekä apulaisensa Hennariikka olivat tehneet yhdessä neuvoston nuorten jäsenten kanssa hyvää työtä.
Tapahtuma keräsi Saariselälle täyden kokoussalin osallistujia.

Uudisraivaajan osa on haastava ja kun luodaan ihan uutta, eivät asiat synny itsestään.
Jututin nuorisoneuvoston inarilaista puheenjohtajaa Nils-Heikkiä sekä rovaniemeläistynyttä Inarin nuorisovaltuuston takavuosien jäsentä Lauraa.

Olipa positiiviset juttuhetket. Moni asia on vielä luonnollisesti niin sanotusti vaiheessa, kun neuvoston historia on vain yhden vuoden mittainen. Se mikä saa olon luottavaiseksi oli molempien haastattelemieni saameparlamentaarikoiden viesti: Nuoret ovat olleet innolla mukana ja osallistuneet ahkerasti neuvoston työhön. Se on pääasia ja siltä pohjalta on hyvä etsiä toimintaan muodot ja käytännön menetelmät. Kun Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti vielä on kaikissa yhteyksissä korostanut nuorten toiminnan tärkeyttä, on neuvoston hyvä ponnistella eteenpäin sekä edistää tärkeäksi katsomiaan asioita.

Saamen kansan vaalit ja muutoksen luudan pyyhkäisy

Suomen Saamelaiskäräjät on saamelaisten oma ylin päätöksentekijä ja edunvalvoja. Nykyisten käräjien värikäs ja ulospäin riitaisena näyttäytynyt toimikausi päättyy vuoden lopussa. Liekö sitten eripuraisuudessa syy, mutta lokakuun vaalit aiheuttavat merkittävän muutoksen käräjien kokoonpanoon. Yli puolet käräjien edustajistosta laitettiin kiertoon.

Ulkopuolelta tarkastellen tulos sisälsi muutaman yllätyksen. Olin hämmentynyt siitä, että nuori enontekiöläinen poromies ja nuorisoneuvoston syntyyn omalla panoksellaan ratkaisevasti vaikuttanut Tuomas-Aslak putosi. Muusta en hänen osaltaan tiedä, mutta sen tiedän, että nuorten asioiden kannalta kansalaisedemokratia toimi tässä huonoon suuntaan, sen verran lujasti herra teki töitä ja ehti siinä sivutuotteena luoda ympärilleen merkittävän nuoriin liittyvän verkoston.

Vaalien ääniharavaksi valittiin kolttarokkarina tunnettu Tiina, joka peittosi istuvan puheenjohtajankin. Tiina on kotikyläänsä Sevettijärvelle palannut rempseä ja asiat ääneen ilmaiseva nuori nainen. Nyt on selvää, että hän haastaa nykyisen puheenjohtajan. Asetelma on kiintoisa, sillä Saamelaiskäräjien puheenjohtaja käyttää merkittävää valtaa. Sitäpaitsi koskaan puheenjohtajana ei ole toiminut koltta, eikä nainen. Saa nähdä ilmaantuuko muita haastajia.

Kolttien osalta olen muuten iloinen heidän menestyksestään: osumatarkkuus oli mahtava, neljästä ehdokkaasta kolme sisään. Se on hienoa se, vähemmistöilläkin on omat vähemmistönsä ja äänen kuuluviin saaminen ei ole asetelmassa ihan itsestäänselvää. Käräjien työssä tilanne onkin usein johtanut koltat ja inarinsaamelaiset yhteisrintamaan.

Nuorisotyöntekijän silmissä oli hyvä asia se, että edustajisto nuoreni. Käräjille valittiin myös muutama kiintoisa ensikertalainen. Haastattelin radioshown puolelle inarilaislähtöistä nuorta Piritaa, joka on jo pitkään asustellut ja tehnyt työuraa muualla, mutta on monien muiden tavoin halunnut säilyttää elävän yhteyden kotiseudulleen.

Pirita on jatkossa paljon vartijana, sillä hän on uusien käräjien kokoonpanossa ainoa jäsen, joka elää saamelaisalueen ulkopuolella. Haasteita riittää, kun huomioidaan se, että saamelaisnuorten enemmistö asuu jo ulkopuolella saamelaisalueen, johon käräjien työ kohdistuu. Oli tosi mukava kuunnella selväjärkisesti ajattelevaa uutta parlamentaarikkoa, joka on aidon innostunut uudesta tehtävästään ja pitää lasten sekä nuorten hyväksi tehtävää työtä isossa arvossa. Niin: taitaa tässäkin tapauksessa olla niin, että irtiotto on hyväksi. Asiat näkee selkeinä, kun niitä katselee hetken etäämmältä.

Kaksi kainoa toivomusta

Mitä sitten itse odotan saamelaiskäräjien nuorisoneuvostolta. Minulle, ulkopuoliselle valtaväestön järjestelmän nuorisotyöläiselle, se on selvää. Kaksi toivetta, jotka nousevat niistä vuosista, joiden aikana olen tarkkaillut nuorisotyötä sekä nuorten hyvinvointia Pohjois-Lapin näkökulmasta, mutta tuntosarvet koko maakuntaan sekä Suomeen herkkinä.

Nyt kun uusi Saamen parlamentti aloittaa työnsä, nuorisoneuvostolla on toivoakseni halu pitää tiiviisti yhteyttä emokäräjiensä jäseniin ja erityisesti Tiinan ja Piritan kaltaisiin nuoriin ensikertalaisiin, joilla on tuoreita, ennakkoluulottomia näkemyksiä ja jotka eivät ole ryvettyneet osapuolijakojen kähinöissä.

Toinen kaino toive liittyy verkostoitumiseen. Saamelaisnuorilla on aina ollut erinomaiset yhteydet naapurimaidensa sekä muiden alkuperäiskansojen nuoriin. Niin tietysti pitääkin olla, raja pohjoisessa on oikeastaan joki Norjan ja Suomen valtioiden välillä. Kanssakäyminen on perinteessä ja arkipäivässä luontevaa.

Minä toivon, että nuorisoneuvosto haluaa verkostoitua myös kansallisesti eri nuorisoalan tahojen kanssa tiiviisti. Hyvältä vaikuttaa sekin. Käräjien nuorisosihteerin näkyminen vaikkapa maakunnallisissa ja valtakunnallisissa nuorisoalan seminaareissa ja vastaavissa kokoontumisissa on tärkeätä yksinomaan tiedon levittämisen näkökulmasta. Lapissakaan ei lopulta tunneta tarpeeksi sen omaa perinteistä monikulttuurisuutta.

Ja vielä. Suomessa ollaan talouden alaviritteisyyden oloissa luomassa politiikkaa, joka ei ole omiaan helpottamaan reuna-alueiden nuorten elämää. Viime päivien huolestuttavia uutisia ovat olleet mm. pyrkimykset leikata merkittävästi Lapin ammattikorkeakoulutuspaikkoja. Muutoinkin edessä on pelottava näkymä hyytävistä tuulista, joiden vallitessa käytännön ratkaisut jyräävät polittiikaohjelmien kaunopuheiset korulauseet koulutuksen ja muiden palveluiden tasavertaisesta tarjoamisesta kaikkialla maassa.

Pohjois-Lapissa on kaikille nuorille paljon yhteisiä, jakamattomia niin koulutukseen, työllistymiseen, syrjään ajautumiseen kuin muuhunkin hyvin- tai pahoinvointiin liittyviä haasteita. Vastarintaan tarvitaan kaikkia tahoja ja tiivistä yhteistyötä. Pohjoisessa haasteet ovat erityisen mittavat ja sovitettavaa riittää: miten tahdistetaan porotalouden, saamelaiskulttuurin, matkailun, kylmäteknologisen testaustoiminnan sekä uusien kaivoshankkeiden intressit toisiinsa ja mikä on lopulta Lappi vuonna 2040.

Jos vastarinta hävitään, niin lienee aika samantekevää mitä kieltä, kolttaa, inarin- vai pohjoissaamea vaiko suomea puhuu hän, joka viimeisenä mennessään sammuttaa valot.

Näin miettii

Skoeoe

No huh huh....

Olipahan syyskuu... Nuorisotyötä tuli tehtyä työkseen ja vapaaehtoisesti sekä kirjoittamalla niin tiiviisti, että blogille asetettu minimikuukausitavoite (2 tekstiä/kk) ei täyttynyt. Kaiken keskellä osallistuin omalla kohdallani harvinaisiin tilaisuuksiin, työhaastatteluihin sillä puolella pöytää, jossa en ole viimeisen 30 vuoden ajan isommin viihtynyt.

Tuli tehtyä semmoinenkin harvinaisuus kun cv... 30 vuotta ja viisi muuttoa oli jättänyt jälkensä: jouduin kääntymään Tampereen yliopiston aktuaarintoimiston puoleen saadakseni opintotodistuksen. Kyllä ne minulla on tallessa, mutta tosi hyvässä sellaisessa. En ole tarvinnut syksyn 1980 jälkeen.

Haastattelut olivat ajoitukseltaan kuin Kokkolaan tekemäni työmatkat. Niitä on ollut virkaurallani kaksi ja molemmat tein huhtikuussa 1998. Nyt minua haastateltiin ensin puhelimitse Nuorisotyölehden päätoimittajuutta varten 3.10, jolloin kävin keskustelua Inarin Vintistä Allianssi-talolle. Seuraavana päivänä matkasin Rovaniemelle liikunta-nuorisojohtajan työhaastatteluun.

Tätä kirjoitettaessa on selvää, että minusta ei tule rovaniemeläistä: taival päättyi välierissä, joista kolme kiinnostavinta valittiin jatkoon. Tämä prosessi on kumminkin joka suhteessa, sekä henkilökohtaisesti että yleisellä tasolla niin kiintoisa, että siihen palaan blogissa vaiheessa, jossa maakuntakeskuksemme on saanut uuden johtajan. Nyt tyydyn toteamaan toivomuksen siitä, että kaupungin päättäjät tekevät viisaita ratkaisuja ja antavat arvon hakijoille ja heidän ominaispainolle näillä markkinoilla.

Nuorisokeskus Vasatokan ilmeen muutos

Aika monessa on tullut olluksi mukana. Taloudellisesti sekä työllisyysvaikutuksiltaan merkittävin hanke, johon tunnen osasyyllisyyttä on ehdottomasti nykyisen Nuorisokeskus Vasatokan alkutaival. Muddusjärven rantaan entisen NNKY-liiton Riutulan lastenkodin muutoksen liittynyt Riutulan leirikeskusprojekti 1990-luvun alussa oli haastava, kiintoisa ja lopulta erittäin rankka. Hankkeessa tuli mitattua omien resurssien rajat niin perinpohjaisesti, että hommassa miltei taittui selkäranka.

Mutta vain miltei. Lähes poikkeuksetta Suomen eri Nuorisokeskusten alkutaipaleet ovat olleet täynnä haastetta ja vastoinkäymisiä. Niin oli myös Vasatokan, alunperin Nuorisokeskus Inarin kohdalla. Hirmuisesti työtä ja ponnistelua, erehdyksiä ja onnistumisia vuorotahtiin, kokeiluja, värikkäitä vaiheita.

Uudisraivaajan osa on armoton ja niinpä ensimmäinen kehitysvaihe Metsähallituksen hallinnoimana päättyi 10 vuoden jälkeen umpikujaan. Villiksi Pohjolaksi muuttuneen vanhan valtion metsäviraston organisaatio muuttui niin vikkelää vauhtia, että nuorisokeskuksen kehittämiseen ei kertakaikkisesti ehditty paneutua sillä tarmolla minkä se olisi vaatinut. Liian lavealla rintamalla toimiminen johti lopulta käyttövuorokausien romahtamiseen niin matalalle, että täydellinen muutos oli ainoa mahdollisuus pelastaa keskus.

Uusi aika koitti vuonna 2004, jolloin kunnan täysin omistama osakeyhtiö otti homman hoitaakseen ja muutti keskuksen nimen Vasatokaksi. Nousukiito alkoi hitaana, mutta heti ja määrätietoisesti. Minun on siihen siirtymän alkuvuosille vaikea kuvitella sopivampaa johtajaa kuin Irma oli. Rauhallinen, mutta päättäväinen tyyli sopi siihen vaiheeseen hyvin ja Irman luomilta pohjilta on sittemmin Mikan joukkoineen ollut hyvä ponnistella eteenpäin.

Sitkeys on palkittu ja käyttövuorokaudet ovat nousseet tasaisen vauhdikkaasti. Vasatokkaan on investoitu paljon ja kehitys näkyy paitsi keskuksen tuntumassa myös Angelintien eteläpuolella sijaitsevalla Kettulammen ulkoilualueella. Henkilökunnan määrä on kasvanut ja sesonkityöntekijöitä tarvitaan koko ajan enemmän. Vasatokka on lunastanut paikkansa Suomen nuorisokeskusten joukossa sekä osana inarilaista matkailua ja nuorisokasvatusta. Panostus nuoriin on panostus tulevaisuuteen: tyytyväinen nuorisoasiakas muistaa ja palaa alueelle maksukykyisenä asiakkaana myöhemmin uudelleen.

Inarissa on ollut kova eteenpäinmenon aika jo pari vuotta. Kaikki mikä on unohtunut tai siirtynyt rakennetaan nyt. Opetus- ja kullttuuriministeriö sekä Ely-keskus ovat tehtailleet avustuspäätöksiä urakalla. Ihmeiden, ilmaveivien kaltaisia asioita tapahtuu: en olisi uskonut näkeväni sitä päivää, jolloin Ivalossa on soraikon sijasta oikea urheilukenttä. Nyt on. Vasatokan osalta en ole uskaltanut kuvitella, että sinne saadaan tuiki tarpeellinen sisäliikuntatila. Kohta saadaan. Monttua kaivetaan vielä ennen lumen tuloa...

Kaksi tapahtumaa Vasatokassa

Osallistuin syyskuun lopulla kahtena peräkkäisenä viikonloppuna Vasatokassa oikein mukaviin nuorisotapahtumiin.

Inarin Tunturisusien lippukunnanjohtaja Tauno teki kovan ja hyvän työn Lapin partiolaisten syysmestaruuskisojen kanssa. Juutuan jäljillä kuljettiin Kortelammelta 4-tien varresta Otsamotunturin kautta kilpailukeskus Vasatokkaan. Oli mahtava viikonloppu ja omakohtainen täsmäpiipahdus nuoruusvuosien harrastukseen nykypartiolaisten kanssa. Osallistujat kehuivat kilvan tehtäviä sekä maastoa. Radat kehuttiin vuolassanaisesti ja mitäpä ratamestari muuta voi todeta kuin, että kehys on niin komea, että kukaan ei voi möhliä ratasuunnittelua. Näin se on kun ollaan keskellä inarilaisen luonnon ja kulttuurin kovaa ydintä.

Harmitti ainoastaan se, että skaboihin olisi mahtunut paljon enemmän kisailijoita. Mietittiin missä syy. Ehkä tässäkin pätee se töistä hyvinkin tuttu juttu: matka Rovaniemeltä Inariin on paljon pitempi kuin matka Inarista Rovaniemelle. Kahden päivän seminaarista tehdään takuulla kolmipäiväinen, jos se pidetään Pohjois-Lapissa. Niin se vaan menee, ei voi mitään.

No. Viikkoa myöhemmin keskuksessa pidettiin nuorten leiri Murmanskin alueen sekä Lapin nuorisovaihdon 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Aivan mahtava leiri tunnelmaltaan. Aikuisten byrokraattien ja eksperttien lukumäärä oli vähäinen ja ote oikea: nuorten toimintaan puututtiin vähän, oikeastaan ei ollenkaan.

Tämä päti myös nuorten venäläisten ryhmään, jonka vetäjä oli varsin nuori vapaa-aikapäällikkö Severomorskin suljetusta sotilaskaupungista. Briljantti nainen, jolta puuttui se neuvostoajalta kotoisin oleva ikiaikainen perinne: kaikkeen pitää puuttua, kaikkea pitää ohjata. Aivan upeata eikä ihan tyypillistä vielä 2010-luvullakaan.

Upeaa seurattavaa oli myös nuorten nuorisotyöläisten ja nuorisotyön sekä median opiskelijoiden ohjelmatyö. Kyllä kasvamassa on sukupolvi, jolle pappaosasto voi huoletta siirtää vastuun kaikesta muutaman vuoden päästä. Hienoa...

Lapin nuorisotyöläiset Rovaniemellä

Syyskuu ajelutti. Perinteiset Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajot pidettiin Ounasvaaran kupeessa Rovaniemellä. Myönteinen homma: paljon osallistujia ja henki on hyvä, eteenpäinkatsova. Joskus 1990-luvulla kokoontumisia vaivasi jonkinlainen alistuneisuus ja henkinen hirttäytyminen siihen, että alaa ei arvosteta ja että olemassaolo on uhattuna.

Nyt tuommoinen puuttuu. Vaikeaa toki on ja haasteita riittää, mutta ilmapiiri on toinen ja lähestymistapa asioihin on keskusteleva, kriittinenkin, taisteleva. Hyvä niin.

Työkokouksen asialistalla oli tärkeä juttu. Lappiin on ryhdytty tekemään nuorisopoliittista ohjelmaa. Hieno homma. Sen etenemiselle nuorisotyöläisten eteenpäin katsova henki on hyväksi.

Odotan mielenkiinnolla miten homma etenee.

- Skoeoe -