perjantai 28. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet...







Tämä blogi on saanut olla rauhassa pitkään, liian pitkään. Syynä on se, että olen pyynnöstä bloggailut Nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssin uusituille sivuille avatussa kuukauden blogi -palstalle. Muutama kirjoitus löytyy osoitteesta http://www.alli.fi/ ja sieltä uutta blogeissa. Hyvä idea Allianssilta, vielä yksi kirjoitus on aikeissa tuottaa ja sitten foorumi siirtyy jollekulle muulle bloggaavalle nuorisotyöläiselle. Kiintoisaa katsoa millaiseksi blogi eri kirjoittajien käsittelyssä muotoutuu. Niin: ja toivottavasti syntyy keskustelua. Sitä kaipaan, ilmassa on uhkatekijöitä, mutta myös hienoja edistysaskeleita ja nuorisotyön yleisen arvostuksen nousua. Miksi pitää kynttilää vakan alla: ei miksikään teot esiin...

Asioita olisi tähänkin blogiin ollut. Vuoden alku on ollut kiivas. Allianssiblogissa on muuten nyt tekstiä inarilaisittain hyvin ajankohtaisesta asiasta: Inarin kirkonkylän voimakkaasta kehittymisestä. Tähän palataan sekä radioshowssa että täällä bloggerin puolella myöhemmin takuuvarmasti. Nuorisotilojen myötä odottelemme sikäläisen nuorisotyön tehostumista. Hyvissä tunnelmissa ollaan, nuoret odottavat innolla eikä kunnan nuorisotyön tarvitse olla yksin: juonessa ovat mukana koulun ohella ainakin Inarin seurakunta, Nuorisokeskus Vasatokka ja liikuntatoimi sekä soveltuvin osin muutkin Selvä Peli -renkaan jäsenyhteisöt.

Nyt on menossa muuten nimikisa. Osoite ronja.kyro@inari.fi ottaa ehdotuksia vastaan 25.2. saakka ja nuoret valitsevat sitten mieleisensä. Avajaisia diskoineen on suunniteltu pidettäväksi 25.3.2011, joten tunnelma tiivistyy.

Nuorisolakiin muutoksia

Vuodenvaihde toi mukanaan muutoksia vuoden 2006 nuorisolakiin. Asiaa on käsiteltiin monipuolisesti seminaareissa ja myös meillä täällä Radio Inarin ajankohtaistuotannossa, joten eipä siitä enempää.

Yksi juttu askarruttaa. Etsivän työn tulemisesta on raportoitu ansiokkaasti tiedotusvälineissä. Jälleen omista lähtökohdista: alueeltaan laajan, mutta väestöltään pienehkön kunnan näkökulmasta uutisoinnissa on ollut outo lisäsävy. Uutisoinnin mukaan nuoristyöntekijä menee jatkossa nuoren luo eikä päinvastoin. Mitä ihmettä ja uutta????? Onhan se ennenkin ollut näin, ja myös toisinpäin, ainakin pienemmissä kunnissa.

Taloudellinen tuki etsivässä työssä tulee toki tarpeeseen. Ennaltaehkäisevää eikä korjaavaa työtä tehdä pyhällä hengellä, sen tekevät asiansa osaavat nuorisotyöntekijät. Ja yllätys: palkkaamiseen tarvitaan resurssit.

Näin tällä erää. Kunhan pyydetty kirjoittelu sinne tänne loppuu tuossa helmikuun puolen välin tietämissä paneudun tähän foorumiin...
- S -