maanantai 9. lokakuuta 2017

Kannatuspuheenvuoro



Tiedättekö muuten mikä on Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin vanhin vielä voimissaan oleva konkreettinen palvelumuoto?

Aivan oikein. Se on Nuorisotyö -lehti, joka juhlisti 70 -vuotista taivaltaan miltei tasan vuosi sitten tyylikkäässä juhlaseminaarissa Ostrobotnialla.

Jos oikein muistan, niin Allianssi syntyi 1992 opetusministeriön nuorisoyksikön toimiessa kätilönä kolmen erillisen järjestön yhteensulautumaksi. Taustalla oli raha tai sen väheneminen silloisen laman yhteydessä sekä ajatus tehostaa muutoinkin toimialan edunvalvontaa, nuorisojärjestöjen yhteistyötä, nuorisotyön täydennyskoulutusta ja muuta kaikkea, mitä nuorisotoimiala elääkseen ja kehittyäkseen tarvitsee.

Kuka muistaa ne kolme? Itse olen jo ikänuorisotyöläinen, joten minä muistan: Kansalaiskasvatuksen Keskus KaKe, Suomen Nuorisojärjestöjen Yhteistyöjärjestö SNT sekä Nuorisotyön Keskus NTK. Minulla on muistikuva siitä, että noista kolmesta täällä pohjoisessa näyttäytyi käytännössä vain Nuorisotyön Keskus. Loput olivat tosi etäällä, siellä jossain, Isolla Kirkolla, Tsadissa. Täytyy vielä muistaa, että tuolloin ei ollut NMT:tä kummempaa mobiilipuhelinta, GSM:t ja sähköposti tekivät tuloaan ja netti ei ollut oikeastaan yhtään mitään verrattuna tähän päivään.

Anyway: NTK liikkui vikkelästi kurssiensa kanssa kaikkialla ja sillä oli yhteyshenkilöitä maakunnissa. Toimiala tunsi hyvin mm. edesmenneen Olli Lindin, joka sukkuloi kehittämisideoineen ja kurssituksineen siellä täällä. NTK:lla oli myös lehti: Nuorisotyö.

Olen pohtinut Allianssin asemaa nuorisotyön kentässä. Hurjasti oikaisten: se esiintyy strategioissaan ja toiminnassaan mieluusti koko toimialan yhdistäjänä ja puolestapuhujana. Samaan aikaan toisaalta on niin, että se ja kunnallinen nuorisotyö elävät yhä, somekielellä ilmaisten, vaikeasti selitettävissä olevassa suhteessa.

Sen suhteen kirkastamisesta on keskusteltu ajoittain mm. Allianssin ja Nuorisokanuunan kesken, mutta jotenkin on jäänyt semmoinen olo, että asiassa on jymähdetty paikalleen. Se ei ole hyvä. Toimiala on pieni ja eriseura ei ole kovin kelpo ratkaisu.  Ja jos tuo suhde ei ole kunnossa, niin tuntuu melkoisen haastavalta ottaa koko toimialan edunvalvojan mantteli harteilleen. Kunnat ovat nuorisotyössä kuitenkin lopulta ylivertaisesti suurin suora työllistäjä ja panostaja.

Kuntakentällä ehkä käytetyimmät järjestön palvelumuodot ovat lehden lisäksi Nuorisotyöpäivät sekä Allianssiristeilyt.  Maakuntien näkökulmasta Allianssi jää muutoin melko etäälle, Tallinnan puolelle kehäkolmosen sisäkaarretta.

Allianssin ylivoimaisesti demokraattisin palvelumuoto on Nuorisotyölehti. Se on sama ja samanhintainen Nuorgamista Hankoon. Se profiloi kaikkea nuorisotyötä ja siinä on saanut äänensä kuuluviin niin tutkimus, koulutus, järjestöt kuin kunnatkin. Se on tuonut esiin myös nuorten tuntoja ja raportoinut ajankohtaisista ilmiöistä sekä henkilöistä. Se on selkeästi oma brändinsä ja osaltaan yhdistää toimialaa. Lehti on muutoinkin kuin historiansa kautta enemmän kuin Allianssin julkaisu. Se on oman alansa ammatillinen julkaisu, Opettaja tai Lääkärilehti-lehtiin verrattava lehti.

Sen ulkoasua on kehitetty haastavissa olosuhteissa. Yhden henkilön toimitus yhdessä päätoimittajan ja lukuisten osaavien, monipuolisesti nuorisotyön kenttää tuntevien kirjoittajien kanssa on tehnyt journalistisesti kelpo työtä. Joka toinen vuosi toteutettujen lukijakyselyiden tulokset kertovat siitä.

Lehden toimitusneuvostossa on jo pitkään tunnistettu verkoissa tapahtuvan julkaisemisen tärkeys. Edistystä onkin tapahtunut, joskin nykyisellään lehden jutut julkaistaan tavalla, joka on melko jäykkä. Mutta se on. Alkutekijöissään oleva tapa on lopulta parempi tapa kuin ei mikään tapa. Ongelma digitaalisen julkaisun osalta on liittynyt resursseihin: ne eivät riitä aktiiviseen kehittämiseen. Toisaalta Allianssin nettisivupohja kaipaisi myös päivittämistä, sekään ei riitä aktiiviseen kehittämiseen. 

Ihanne kaiketi olisi se, että printtilehti olisi oma tuotteensa ja sitä sivuttaistuettaisiin säännöllisellä nettituotannolla. Jälkimmäinen mahdollistaisi nopeat reagoinnit ajankohtaisiin asioihin sekä tarjoaisi alustan printin juttujen jatkokäsittelyyn lukijakeskusteluin, kommentein ja niin edelleen.

Maan nuorisotyö elää mielenkiintoisia aikoja. Uusi nuorisolaki astui voimaan 1.1.2017. Sen myötä moni totuttu asia joutuu mittaamaan ns. salonkikelpoisuutensa. Valtion tukea saaneet työpajat joutuivat jo keväällä mittauttamaan ministeriöllä sen voivatko ne hakea jatkossa valtiontukea.

Tämän saman prosessin edessä on Allianssi kuten moni muukin taho. Samaan aikaan tämän kanssa järjestöstä on vaihtunut (vailla dramatiikkaa sinänsä) muutaman kuukauden aikana pääsihteeri, viestintäjohtaja ja talouspäällikkö. Edelleen samaan aikaan julkisen talouden taivaanranta harmaantuu jälleen.

Järjestö elää näin tienhaarassa. Tilanne on klassinen: on sopiva aika tarkistaa järjestörakennetta ja kaikkea palveluihin liittyvää.

Myllerryksessä moni aiemmin selvä asia päätyy luupin alle: miten jatketaan vai jatketaanko mitenkään. Vaikuttaa siltä, että perinteisen Nuorisotyön asema tässä ei ole ollenkaan itsestään selvä.

Ymmärrän sen, että paine julkaista digitaalista lehteä on kova. Kuulun kuitenkin heihin, joiden mielestä Nuorisotyön kaltaisen printtijulkaisun muuttaminen pelkästään digijulkaisuksi ei välttämättä johda mihinkään hyvään. Päinvastoin.

Allianssi on julkistanut viestintää koskevan webropol kyselyn, johon on aikaa vastailla vielä viikon verran (DL 17.10.). Nyt on niin, että kaikkien Nuorisotyö lehdestä kiinnostuneiden olisi hyvä havahtua, miettiä hetki ja vastailla kyselyyn. Sen tuloksia on kaiketi aikomus käyttää päätöksenteon pohjana.

Minä vastasin jo. Se oli helppoa, vei vain muutaman minuutin. Nuorisotyön ammattilainen: mitä Sinä teet, katsotko sivusta vai osallistutko?

Mieti sitä.
Skoeoe  

torstai 30. maaliskuuta 2017

Nuori 2017: Megatrendit ja nuoret

Kaikki päättyy aikanaan. Minä luulen, että on tullut aika pistää tämä blogi ainakin telakalle pitemmäksi aikaa. Tulin kyllä lopettaneeksi jo keväällä 2015, mutta sen jälkeen on tapahtunut paljon enkä malttanut blogivaieta.

Syyt ovat nyt suurelta osin samat kuin kaksi vuotta sitten, oheisesta linkistä löytyy, joten ei siitä sen enempää. Tuon päivityksen luetuimmat blogit -lista on kyllä elänyt vilkasta elämää ja nykytilanteessa niistä kymmenestä kaksi tekstiä taitaa mahtua enää listalle.

Koskaan ei pidä sanoa koskaan, joten voihan se olla, että jonain päivänä joskus. Mikä ei ole kahden vuoden aikana muuttunut on se, että kirjoittaminen jatkuu. Missä ja milloin julkaisen mitäkin, se on sitten oma asiansa. Aika näyttää…

Bloggailin Tampereen Nuori 2017 -tapahtuman someporukassa neljän tekstin verran. Viimeinen niistä katsoo tulevaan. Se sopinee sellaisenaan Selvän Kelin toistaiseksi viimeiseksi tekstiksi.

Megatrendit ja nuoret

Nuori 2017 päätöspäivän aamuna Sitran megatrendit vetivät Duetto salin täyteen kiinnostuneita.
Session vetäjällä oli vahva lähtökohta: nuoret puhuvat tulevaisuudesta paljon ja eri lähtökohdista kuin me keski-ikäiset. Tästä seuraa velvoite: nuoret on saatava osallisiksi päätöksentekoon, kun tehdään heihin liittyviä valintoja. Ihan koetun arjen näkökulmasta voisi todeta edelliseen liittyen vaikkapa sen, että toiminta kestävän kehityksen pohjalta nousee nuorten taholla ihan eri lentoon kuin vanhemmilla.   

Tulevaisuus syntyy yhdessä tehden ja yhtäältä on syytä tietää millaisessa ympäristössä eletään nyt ja toisaalta miten ennakoida tulevaa kehitystä. Sitran ennakointilista on vuodelta 2016, mutta kahdessa eri yhteydessä olen kuullut sen olevan voimissaan edelleen. 

Kaiken pohjalla leijuu todella nopea teknologinen kehitys, joka muuttaa kaiken. Tuttuja sanoja: digitalisaatio – robotisaatio – keinoäly… Työ muuttaa muotoaan ja perinteiset työpaikat katoavat. Sitra heittää kysymyksen: hallitaanko meidän tulevaisuutta edustuksellisen demokratian vai Piilaakson kautta?

Toinen heiluttaja on globalisaatio. Täällä ja kaikkialla, nyt ja huomenna, monin tavoin vaikuttavaa. Onko vaikkapa Trumpin valinta ns. Musta Joutsen, ennalta-arvaamaton, kaikkeen vaikuttava tapahtuma.

Onko niin, että globalisaation ja digitalisaation tuottama lista kielivaatimuksista kuuluu: englanti .- kiina – javascript?

Aikamme suurin haaste on kuitenkin kestävyyskriisi. Luonnonvarojen kuluminen ja ilmastonmuutos ovat jo nyt todellisuutta, joka määrittelee uusiksi paljon. Aikaa tuhlattavaksi ei ole ja iso kysymys on se, miten jo ihan lähitulevaisuudessa ratkaistaan hyvinvoinnin, talouden reunaehtojen ja luonnonvarojen tasapaino. Ilmassa viuhuu kysymyksiä: älykkäät tuotteet ja palvelut, energiavallankumous, kiertotalous, kaupungistuminen

Kun kaikkeen lisätään Nuorisobarometrin tulos, jonka mukaan nuorten tulevaissudenusko on
maailmaan ylipäänsä on heikentynyt, ollaan tärkeän asian äärellä. Koko Suomen tulevaisuuteen uskoo nuorista nyt 55% (2016) kun luku vuonna 2008 oli 74%. 

Nuoria huolettaa myös se onko heillä jatkossa töitä. Sitran mukaan huoli ei ole turha: digitalisaation nurja puoli on se, että lähes 800.000 työpaikkaa (kolmannes) on vaarassa kadota lähivuosina. Nuorilla on myös oma näkemys siihen ratkaiseeko teknologia ympäristöön liittyvät ongelmat. Nuoret vastaavat, että ei ratkaise.

Hyviä huomioita ja kysymyksiä.

Ehkäpä on syytä yrittää miettiä asioita näistä lähtökohdista.

Seppo Körkkö
nuorisosihteeri, Inari

Jälkikirjoitus:

Olihan taas kinkerit. Paljon kohtaamisia, paljon virikkeitä.

Hieno tapahtuma, sulateltavaa riittää.

Iso kiitos järjestelijäporukalle. Joskus useimmat läsnä olleista kokoontuvat uskoakseni seuraavaan megatapahtumaan. Tulevaisuuspohdinnoista ja uudistamistarpeista huolimatta en oikein innostunut Allianssin taholta heitettyyn ideaan laajentaa kekkerit koskemaan myös liikunta-alaa. Pelkään, että homma puuroutuu...

Tai no: minun puolesta miten vaan. Tampere oli henkilökohtainen Game Over valtakunnallisiin risteilyihin ynnämuihin kokoontumisajoihin liittyen.   

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Nuori 2017: Mikrofonin takaa




Tässä Nuori 2017 -tapahtumassa minun piti alun perin vain hengailla: tavata tuttuja, kiertää seminaarisessioita, fiilistellä…

Mutta niin vain kävi, että Johanna (Kuivakangas) ja Tommi (Hoikkala) onnistuivat puhumaan minut johtamaansa paneelikeskusteluun, joka pohti nuorisotyöntekijyyden syvintä olemusta yhteisöpedagogiikan kautta.

Voi olla, että kun tunsin sekä Jossun (Nuorisotyölehti) että Tommin (tietenkin, kaikki tuntee ja meillä oli sitä paitsi ainakin kaksi yhteistä paneelia aiemmin), se helpotti suostumista teeman haastavuudesta huolimatta. Keskustelijaporukasta tiesin jo Ivalossa, että olen itseäni paremmassa seurassa. Tunsin Jyskän uuden nuorisopomo Katin (Soanjärvi) ja Kokkolan miksinuorisotyötätehdään Viljamin (Kinnunen) sekä Ministeriön Jorin (Wrede) etukäteen. Vantaan nuorisopäällikkö Riikkaan (Åstrand) sekä HUMAKin opiskelija Lauraan (Saartoala) tutustuin noin vartti ennen keskustelua. Loistosakkihan tuommoinen on, hyviä ihmisiä. Nuorisotyöläiset on…

On silti pakko tunnustaa: tämän ja muutaman aiemman vastaavan tilanteen pohjalta joutuu toteamaan, että Maailma keskustelun stagelta näyttää melko erilaiselta kuin auditorion penkiltä. Hermostuttaahan siellä totta puhuen… Mikkitekniikka voi olla hallussa, mutta kun pitäisi Sanoakin jotain, joka liittyy varsinaiseen teemaan.

Tässä tapauksessa puhuttiin yhteisöpedagogiikan lupauksesta provosoivina lähtöolettamuksina yhtäältä se, että kehittämishankkeista puuttuvat nuoret ja niitä tehdään lähinnä aikuiseksperttien ammatillisen kehittämisen tarpeisiin. Toinen väittämä oli se, että ryhmätaju ja -osaaminen on läsnä hiljaisesti niin nuorisotyössä kuin yhteisöpedagogiikassa. 

Puolitoista tuntia tuntuu etukäteen tosi pitkältä ajalta, mutta aika kuluu älyttömän nopeasti. En kyllä voi sanoa olleeni mukavuusalueella ollenkaan. Silti: ihan kelpo keskustelu virisi, asioita katsottiin monesta perspektiivistä. Ja myös saliyleisö oli mukavasti mukana.

Jos tarkoitus oli etsiä vastauksia, niin ehkä kävi, kuten Kokkolan Viljami lyhyessä loppupuheenvuorossaan suorasukaisesti totesi: ei löytynyt. Vaan eipähän ollut lajityypissään ensimmäinen paneeli, jossa lopullinen totuus jäi leijumaan johonkin. 

Jos oikein ymmärsin, niin kukaan ei innostunut yksipuolisesti ryhmätajusta tai yksilön kohtaamistaidoista: molempi parempi, nuorisotyöntekijyys vaatii kumpaakin.

Minua jäi vaivaamaan se, että ei ehditty käsittelemään yhtään nuorten osuutta kehittämishankkeissa. Ajat ovat muuttuneet. Joskus lähes 40 vuotta sitten aloiteltiin toisen Sepon kanssa nuorisotilatoimintaa Ivalossa. Minä väitän, että silloin oli ryhmätaju hallussa ja osallisuus kunniassaan. Pakko sai meidät toimimaan niin, että porukat lähtivät mukaan siivoamaan, purkamaan, maalaamaan… Vaihtoehtona olisi ollut se, että me olisimme olleet ns. kuusessa pommisuojien ja kierrätykseen pistettyjen parakkien kanssa.

Silloin homma toimi, joskin on toki muistettava, että nykyään ei voi tehdä asioita niin kuin silloin.
Mutta silti: jotenkin minua vaivaa se, että nuoria ei nykyään oteta mukaan riittävässä määrin. Ei oteta tai ei osata ottaa.

Ministeriön Jorille pitää antaa propsit. Keskustelun tuoksinassa hän muistutti siitä kuinka erilaiset nuorisotyön kasvot ovat reunaseuduilla verrattuna kaupunkeihin, joissa yhä vaan enemmän ja enemmän nuorista kasvaa aikuisuuteen. Tämän asian vaikutus lapsiaan ja nuoriaan keskuksiin luovuttavien reunakuntien nuorisotyön painotuksiin pitäisi ottaa nuorisotyön kehittämiskeskustelujen keskiöön siinä kuin isojen kaupunkien haasteetkin.

Viimeistään nyt

Seppo Körkkö
Inarin kunnan nuorisosihteeri

Ai niin. Jossulle ja Tommille kiitokset tärkeän asian tuomisesta keskusteluun.





maanantai 27. maaliskuuta 2017

Nuori 2017: Voiko Kehä III:n ulkopuolella vaikuttaa?


Alueellisen yhdenvertaisuuden asia sytyttää aina nuorisotyöläisen, joka toimii muuttotappioseudulla ja harvaan asutulla alueella.

Teemaa on takavuosina käsitelty harvakseltaan. Muutosta on ollut ilmassa ja nytkin piti vääntyä Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen sessioon, joka kysyi lähtötilanteessa haastavasti, että Onko maassamme kaikilla nuorilla samat mahdollisuudet osallistua ja rakentaa tulevaisuuttaan asuinpaikkakunnasta riippumatta?

Ennakkoesittely totesi työpajatarjonnan kattavan lähes koko maan Inarista Hankoon. Siinä kysyttiin myös, että miten turvataan nuorten työpajatoiminta ja alueellisen tasa-arvon toteutuminen alati niukkenevien resurssien Suomessa? Ennakkomainonnan huipennuksena esitettiin kysymys: voiko vastaus löytyä alueellisesta ALU-koordinaatiotyöstä? Tämmöisestä oli ihan pakko mennä ottamaan selvää.

Inhorealismiin taipuvan hallintonuorisotyöläisen odotukset eivät olleet etukäteen korkealla. Lähtökohtana oli yhtäältä se, että mahdollisuuksien tasa-arvo on ensisijaisesti politiikkaohjelmien onttoa löpinää, joka on maantieteellisesti tarkasteltuna isossa osassa maata täysin irti arkirealismista. Toisen ennakko-olettaman mukaan kaikesta verkostotyöstä on ainakin jotakin hyötyä, vaikka todellisiin paikallisiin ratkaisuihin, esimerkiksi resursseihin liittyen, aluetyöllä on parhaimmillaan vain välillistä vaikutusta.

Sitten on vielä SE iso kysymys: voidaanko reunoilta vaikuttaa? Itse väitän, että kyllä voidaan, jos halutaan, mutta lopputulos on sitten oma juttunsa. Toinen väitteeni on se, että tuloksen epävarmuudesta huolimatta kyllä kannattaisi.

Eipä sitä ratkaisua isoon kysymykseen löytynyt nytkään. Äänessä olivat lähinnä aluekoordinaattorit. Varsinaista keskustelua ei syntynyt, joten sessio sai tiedotuksellisen luonteen. Ja ei mitään: ihan hienoista arjen tavallisista alue- ja paikallistason tekemisistä kuultiin paljon. Oli sinällään ihan mielenkiintoista kuulla verkostotoiminnan kokemuksista Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa, alueilla joilla kokemukset laajemmasta yhteistyöstä ovat isosti eripituiset.     

Mutta: jäin kaipaamaan provoisoivaa vastaväitettä. Erilaisia verkostoja on tosi paljon ja jokainen lupaa olla omassa agendassaan etulinjassa. Elävä keskustelu vaatii vastapoolin ja parhaimmillaan keskustelun jännitteestä voi syntyä tulosta.

Se tuli selväksi, että maa on monimuotoinen ja että reunaSuomen haasteet verrattuna kasvukeskuksien vastaaviin ovat erilaisia. Se on kyllä tullut selväksi aika monta kertaa aiemminkin. Myös se on tullut selväksi, että parhainta vastinetta odotuksille tuottaa oma työ. Se mistä työpajojen alueverkostotkin kertoivat.

Parasta vastinetta voi odottaa myös silloin kuin vaikuttamisen osalta uskalletaan esittää kriittiseen sävyyn kysymykset siitä mihin halutaan vaikuttaa, miten halutaan vaikuttaa ja ehkäpä tärkeimpänä miksi halutaan vaikuttaa.

Vaikuttaminen ei saisi olla itseisarvo.


Miettii
Seppo Körkkö
nuorisosihteeri
Inarin kunta
 

Nuori 2017: Do the Stönö...!!!



Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Ehkä on paikallaan herätellä se henkiin vielä kerran. Kimmoke tulee tällä kertaa Tampereella, jonne kokoontuu kolmen päivän ajan lähes 2800 nuorisotyön ammattilaista, tutkijoita, nuoriso-ohjaajia, kouluttajia, hallintonuorisotyöläisiä, etsiviä, työpajaporukoita, kirkon ja järjestöjen työläisiä, eli kaikki samaan yhteiseen tapahtumaan. Menin sitten lupaamaan Allianssille, että toimin yhtenä tämän Nuori 2017 –tapahtuman virallisbloggaajana. No niinpä teen ja julkaisen muutaman päivityksen tapahtumablogin ohella samat omassani. Tässä niistä ensimmäinen:

Do The Stönö

Luulen, että varsinaisista tapahtuman osallistujista tultiin ensimmäisenä ja takuulla poistutaan viimeisenä. Ei se inarilaisille ole näissä mikään erityinen poikkeus. Mutta olihan se itselle erityistä nousta junasta 5.45. Se oli arkirutiinia 1970 -luvun lopulta, kun kuljeskelin Rovaniemeltä silloiseen opinahjooni Tampereen Yliopiston yhteiskunnalliseen opetusjaostoon.

Flashbackien riemujuhlien ensimmäinen täyttymys tapahtui Satakunnankadulla jo 6.15. Oli pakko painella fiilistelemään välittömästi, sillä asuin yhden kevään Grand Hotel Tammeria vastapäätä.
Muutenkin. Tampere, pohjoisessa nykyisin opiskelijoiden Pikku Inarina tunnettu, oli mahtava opiskelupaikkakunta. Alkukankeuden jälkeen minulle kävi niin, että hoppu loppui ja riemastuin opiskeluistani yhden lisävuoden verran.

Toukokuussa 1980 kuittasin lopulta proosallisesti Postikonttorissa Rovaniemi 96400 sosionomin paperit.

On oikeastaan melko hämmentävää, että käytännössä saman tien pääsin koulutustani vastaaviin töihin. Muistan tehneeni jonkun taktisen ohjaajahaun Joensuuhun. Se ei toiminut, mutta ei se haitannut. Päätavoite oli päästä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman pohjoiseen. Sillä tiellä olen yhä, sekin on hämmentävää.

Satakunnankatu oli valintana myös opintoja seuranneiden lähivuosien takia. Joku voi muistaa 1980 –luvulta Manserockin legendan Juicen biisin, joka menee niin, että ”Satakunnankadulla kävelin Stönö askelin Stönö sävelin – ja kohdalla sähkölaitoksen - sain elämänpolkuuni taitoksen”.

Ivalon kylän nuorisotilahistoria alkaa 1982. Silloin kunnosteltiin ensin yhtä isoa pommisuojaa tavalla, jota nykyisin luonnehdittaisiin osallistavaksi. Sitten kuntaan rakennettiin uusi kunnanvirasto, elettiin vuotta 1983.

Nuorisotyö sai käyttöönsä entisen koulutoimiston parakin Ivalojoen rantsusta, ja jos Juicen biisiin vaihtaa Satakunnankadun tilalle Sairaalantien, niin ollaan ytimissä. Nuorisotila, joka myös sekin kunnostettiin ehdottoman osallistavasti, sai nimikilpailussa nimen Stönö. Se elää edelleen Ivalossa tilanimenä joskin eri paikassa.  Se elää muutenkin: on vaikea kuvitella, että meillä olisi mitään ilman noita 1980 -luvun pioneeri- meininkejä. Juicen sanoin: ”Stönö on jatkuva tapahtuma”.

Satakunnankadun pyhiinvaelluskävelyn lisäksi olen päättänyt tehdä seminaariohjelmien ohessa muutamia muita aikamatkoja. Yliopiston päärakennus on ehdoton. Siellä meidän piti opiskella mm. nuorisotyön menetelmäoppia. Oma tarinansa on se, että siitä minulle on jäänyt mieleen lähinnä erään pirkanmaalaisen kunnan silloisen hallintonuorisotyöläisen opetus nuorisotyön erikoiskurssilla: ”Selittelytaito ja korkea turhauman sieto ovat tärkeä osa nuorisotyöntekijyyttä”. Jatkovuodet ovat osoittaneet, että hän tosiaan tiesi mistä puhui.

Takapainotteinen fiilistely on toki vain pieni osa Nuori 2017 -tapahtumaa.  Ainakin omat odotukset ovat muutenkin korkealla. 2800 nuorisotyön heimon täysivaltaista jäsentä samoissa kokoontumisajoissa on itsessään jotain mahtavaa. Sen ymmärtää vain tähän heimoon kuuluva.

Lisäksi Jyväskylän kokemus tammikuulta 2013 tämmöisestä kaikenkattavasta sateenvarjo-tapahtumasta, missä ei tunneta työmuotosektorien muodostamia raja-aitoja, oli mitä mainioin.

Kinkerit voivat käynnistyä…

Seppo Körkkö
nuorisosihteeri, Inarin kunta